Lohta pesto-riisipedillä

Tämäkin on joku vanhan reseptikirjan aarre vuosien takaa, jonka nyt omasta päästä muistelin kun en jaksanu kaivaa ohjetta esiin. Tämä ruoka tuntuu jotenkin astetta arkiruokaa paremmalta ja on  tosi helppo tehdä! Maidottomankin version saa kun vain käyttää soija/kaurakermaa ja maidotonta pestoa.

4-5 hengelle tarvitaan vain:

n. 800 g lohifile ruodottomana
4 dl riisiä (käytin jasmiiniriisiä)
1 kalaliemikuutio
2 dl kermaa
6 dl vettä
pari rkl pestoa
suolaa ja pippuria
puolikkaan sitruunan mehu, jos sattuu olemaan (minä unohdin)
(Mmm…loraus valkoviiniä veisi tämän ehkä vielä arjen yläpuolelle…)

Ota esiin laakea, mutta reunallinen uunivuoka. Lataa pohjalle riisi, kerma, pesto ja kuumaan veteen sulatettu kalaliemikuutio ja sekoita. Kippaa päälle lohifile ja rouhi koko komeuden päälle suolaa ja pippuria. Anna paistua uunissa 200 asteessa kunnes neste on imeytynyt riisiin on kala on kypsää, eli noin 40 minuuttia. Itse lisäsin loppuvaiheessa vielä tilkan vettä, kun vaikutti vähän kuivalta ennen kuin riisi oli tarpeeksi pehmeää.

Uunissa maut sekoittuvat ja sulautuvat yhteen, ja ruoka valmistuu kuin itsestään. Tarjoa raikkaan vihreän salaatin kera!

Upposi lapsillekin!

 

Romesco-kana (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Juhannuksen kunniaksi hommasimme aika hervottoman kokoisen hiiligrillin (siis 2,5-vuotiaan kielellä, joka ei osaa sanoa G, R tai L-kirjaimia, kjii-in) ja tietysti kjiiattavaa, eli makkaraa (uusi HK:n Krakovan WOJTEK on hyvää!), kanaa, ananasta ja halloumia.

DSC_1165_00010

DSC_1174_00015

Tein uusien pottujen kaveriksi kotitekoista pestoa ja kanalle Pirkan uusimman ruokalehden innoittamana  romesco-kastiketta (gluteenittomana). Sitä tuli iso annos, joten jämistä jatko-kehittelin kanakastikkeen:

Romesco-kastike:

3 tomaattia
1 punainen paprika
1 dl kuorittuja manteleita
1 viipale leipää (käytin puolikkaan Moilas-aamiaissämpylän, joka ei muuten ole kananmunaton)
3 valkosipulin kynttä murskattuna
1 mieto chili silputtuna
1,5 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
mustapippuria
ripaus savupaprikaa

Lisäksi:

n. 400 g kanafileitä suikaleina
suolaa ja pippuria

riisiä tai riisinuudelia
tuoretta basilikaa

Aloita siis kastikkeen valmistuksella. Puolita tomaatit ja paprika. Levitä ne uunipellille leivän ja manteleiden kera. Paahda 225 asteessa ohjeen mukaan 5 minuuttia ensin ja sitten vielä tomaatteja ja paprikaa kymmenisen minuuttia. Unohdin kaikki uuniin, ja olivat ehkä vartin… (okei, pari mantelia paahtui turhankin tummaksi, eli parempi ois ollu pitäytyä ohjeessa…). Anna jäähtyä hetki ja surauta sitten kaikki ainekset yhteen tehosekoittimessa. Anna maustua jääkaapissa hetki.

Kanakastikkeeseen: paista kanat ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää romesco-kastike ja anna kiehua. Tarkista maku, lisää lopuksi tuoretta basilikaa. Tarkoituksena oli keittää riisiä seuraksi, mutta koska kaapissa ei ollutkaan riisiä, keitin riisinuudelia, ja oikein hyvin toimi sekin!

DSCF1144