Lohikeitto – esivalmisteltua ei-niin-onnistuneesti…

Satuinkohan mainitsemaan ihan just edellisessä postauksessa, että alan oppia esivalmistelun kikkoja arkikokkauksessa. Noh, eipä aina onnistu yksinkertainenkaan suunnitelma…

Toissailtana pilkoin kattilaan keittoainekset valmiiksi ja nostin pakasteesta sulamaan lohipaloja (ostan aina tarjouksesta isomman fileen kerrallaan ja pakastan osan siitä juuri tällaisia hetkiä varten). Annoin miehelle ohjeen nostaa kattilan liedelle noin puoleksi tunniksi porisemaan, kunnes vihannekset on kypsiä, ja lisäämään lopuksi kalan, joka odottaa siinä ihan keittokattilan vieressä jääkaapissa…

DSCF6797

Noh, töistä tullessani mies teki juuri lähtöä iltavuoroonsa ja minä löysin lohipalat edelleen jääkaapista ja puoliksi syödyn keiton hellalta… Hölmistynyt ilme paljasti, että hän oli rekisteröinyt ohjeistuksesta vain sen ”puoli tuntia kattila liedellä”… Ihmettelikin, että olipa köykäistä keittoa, oli pitänyt ihan reilusti lisätä suolaa ja pippuria mausteeksi… No, me Helmin kans syötiin sitten TOSI kalaisaa lohisoppaa, ja hyvää oli!

LOHIKEITTO (4 annosta)

6 kiinteää perunaa
2-3 porkkanaa
puolikas purjo
3-4 rkl kalafondia (en ole löytänyt kalaliemikuutiota, jossa EI lukisi ”saattaa sisältää vehnää…”)
300-400 g lohta kuutioina
4-5 mauste- tai mustapippuria
2 tl kuivattua tilliä
(suolaa tarvittaessa)

Kuori ja pilko kasvikset, porkkanat mielellään vähän pienemmäksi kuin perunat, sillä ne kypsyvät hitaammin. VINKKI! Itse ostan torilta kerralla isomman satsin purjoa (usein saa eurolla 2 tai 3) ja pilkon valmiiksi pusseihin pakasteeseen. Sieltä on helppo ottaa keittoihin, salaatteihin, patoihin ja paistoksiin pikkusen kerrallaan, kun harvoin tulee kokonaista purjoa kerralla käytettyä.
Laita kasvikset kattilaan yhdessä mausteiden  ja fondin kera, ja anna kiehua parikymmentä minuuttia, kunnes vihannekset ovat miltei kypsiä. Lisää lohi ja kiehauta, kunnes kalat ovat kypsiä. Tarkista maku (voit myös lisätä lorauksen kermaa, tuoretta tilliä tai vaikka pakatepinaattia) ja nauti!

Oiva resepti esivalmistelluihin ruokiin on myös tämä mausteinen kookos-linssipata, josta ei lohi voi unohtua…

Papu-riisi-salaatti (gluteeniton, kananmunaton, maidoton)

Ruokaisa salaatti sopii esimerkiksi kasviskeiton kaveriksi tai sellaisenaan lounaaksi. Tähän voisi myös hyvin lisätä kuutioitua fetajuustoa, avokadoa tai esim. pakastemaissia. Tuoreet yrtit olisi ihan loistavia, mutta tähän vuodenaikaan ja näillä pakkasilla niiden kaupasta tuominen on aika riskaabelia…

1,5 dl tummaa riisiä
2 dl kidneypapuja (säilöttyjä tai itse keitettyjä)
2 dl kik-herneitä (säilöttyjä tai itsekeitettyjä)
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1 pieni punasipuli
oliiviöljyä
ripaus cayannepippuria
ripaus chilijauhetta
0,5 tl suolaa (tai maun mukaan)
basilikaa
1 limen tai sitruunan mehu
(fetajuustoa kuutioina)
(avokadoa tai pakastemaissia)

Keitä riisit kypsäksi ja jäähdytä. Siivuta sipuli ohueksi, pilko paprikat ja sekoita kaikki ainekset keskenään. Maku paranee, kun saa hetken ”marinoitua”.

DSCF6589

Minna&Anna

Parhaat muffinsit (gluteeniton, mahd. maidoton)

Tämä on mun ehdoton luottoresepti mitä muffinsseihin tulee (Semperin ohjevihkosesta). Muhevia, joskin makeita ja helposti täytteiltään sovellettavia! Tällä kertaa uusi kokeilu: VALKOSUKLAA-VADELMA-LAKRITSI 🙂

(12 kpl)

125 g margariinia (maidotonta)DSCF5960
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4,5 dl gluteenittomia jauhoja (Semperin Fin mix+Provena kaurainen leivontajauho)
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1,5 dl (kaura/soija)maitoa tai mehua
2 dl makuaineita (marjoja, suklaata, pähkinöitä…). Tänään laitoin 1 dl pakastevadelmia, 1 dl valkosuklaata rouhittuna, 1 iso tl lakritsijauhetta jota nyt oon koko joulun ajan hehkuttanu.

Vaahdota margariini ja sokeri, ja lisää munat yksitellen vatkaten. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää vuorotellen maidon kanssa taikinaan vatkaten. Lisää lopuksi jäiset marjat ja muut ”mausteet” varovasti käännellen. Lusikoi muffinsivuokiin (–>12-14 amerikanmuffinssikokoista, pienempiä luonnollisesti enemmän) ja paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. En ikinä jaksa koristella kuin korkeintaan tomusokerilla, mutta toki tähän kävis vaikka tuorejuusto-tomusokeripäällys!

DSCF5939

DSCF5942

DSCF5962

Ja hyvät kahvit kaveriksi!

Kuitusämpylät (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

DSCF54015 dl vettä
(n. 1 dl edellispäivän perunamuusia)
1 rkl psyllium-jauhetta
1 ps kuivahiivaa
2 dl siemeniä (esim. auringonkukan-, seesamin- ja kurpitsan)
3 rkl sokerijuurikashiutaleita
1 rkl suolaa
0,5 dl öljyä
n. 6 dl gluteenittomia jauhoja (2 dl Provena-kaurajauhoja, 2 dl Semperin Fin mixiä, 2 dl Semperin Grov mixiä)

Sekoita teräskattilassa veteen psyllium, suola, (perunamuusi), sokerijuurikashiutaleet ja siemenet ja anna turvota puolisen tuntia, tai vaikka yön yli. Lisää öljy ja lämmitä sitten neste kädenlämpöiseksi. Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja lisää vähitellen taikinaan sekoitellen koko ajan sähkövatkaimen koukuilla, tai yleiskoneella , mikäli semmoinen löytyy. Vaivaa kunnolla ja lisää jauhoja sen verran, että taikina on kiinteää, muttei missään nimessä kovaa.
Itse en koskaan kohota gluteenittomia sämpylöitä kahta kertaa, ainoastaan sämpylöinä. Lusikoi siis taikinasta könttejä suoraan uuninpellille ja voit kostutetuilla käsillä vielä varovasti muotoilla ne pyöreämmiksi, sekä halutessasi ripotella pinnalle mieleisiäsi siemeniä. Anna kohota liinan alla 15-20 minuuttia. Paista 200 asteessa n. 20 minuuttia kunnes saavat kauniin värin.

Minna

DSCF5390

 

DSCF5450

Joulun laatikot

Nykyään saa ainakin hyvin varustelluista isommista marketeista gluteenittomiakin joululaatikoita, mutta onhan se itsetehty aina ihte tehtyä 🙂 Ja aika pienellä vaivalla selviää jos tekee jo vaikka ennakkoon pakasteeseen valmiiksi. Seuraavat ohjeet on mahdollista tehdä gluteenittomuuden lisäksi myös maidottomina ja munattomina.

Porkkanalaatikko

Lanttulaatikko

Bataattilaatikko

Punajuurivuoka

DSCF5647

Vasemmalla porkkanalaatikko, oikealla lanttulaatikko ja takana punajuurivuoka.

Bataattilaatikko (gluteeniton, mahd. maidoton ja kananmunaton)

1 kg bataattia
2 dl ruokakermaa tai kuohukermaa / soijakermaa
1 dl gluteenittomia korppujauhoja
1/2 dl siirappia
1 muna (tai 2 tl kananmunankorviketta sekoitettuna veteen ohjeen mukaan)
1 tl suolaa
1/2 tl inkivääriä
1/4 tl valkopippuria
1/4 tl muskottipähkinää

PINNALLE
1 rkl korppujauhoja
2 rkl voita/maidotonta margariinia
Kuori ja lohko bataatit. Keitä tai höyrytä palat kypsiksi. Valuta vesi pois ja survo bataatit. Lisää loput aineet ja vatkaa seos sähkövatkaimella kuohkeaksi. Kumoa seos voideltuun uunivuokaan. Painele pintaan kuvioita lusikalla ja ripottele päälle korppujauhoja. Vuole bataattilaatikon päälle vielä voi/margariininokareita. Kypsennä bataattilaatikkoa 175-asteisessa uunissa noin tunti.

Lanttulaatikko (gluteeniton, mahd. maidoton ja kanamunaton)

DSCF5496(2 pientä foliovuokaa tai yksi kakkuvuoka)

800 g lanttua
vettä, suolaa
½ dl gluteenittomia korppujauhoja
2 dl kermaa/soijakermaa
2 rkl hienonnettua sipulia
1 rkl voita tai margariinia
1 muna TAI 2 tl munankorviketta sekoitettuna veteen ohjeen mukaan
1 tl kuivattua inkivääriä
¼ tl muskottipähkinää
2-3 rkl siirappia

Keitä lohkotut lantut suolavedessä 20-40 minuuttia koosta riippuen ja ota talteen keitinlientä. Soseuta lantut. Pane korppujauhot kermaan turpoamaan ja kuullota sillä aikaa sipuli. Sekoita yhteen kaikki aineet ja lisää keitinlientä jos seos tuntuu liian paksulta. Kaada voideltuun vuokaan/vuokiin, sirottele päälle korppujauhoja ja voi/margariininokareita (voit myös tehdä lusikalla kuvioita) ja paista 175 asteessa n. tunti.

Porkkanalaatikko (gluteeniton, mahd. maidoton ja kananmunaton)

(4 pientä foliovuokaa)

2 dl puuroriisiä
2 dl vettä
1 l maitoa tai soija/kauramaitoa
½ kg porkkanoita hienoksi raastettuna
0,5 sipulia hienoksi silputtuna + tilkka öljyä
2 tl suolaa
valkopippuria
hiukan muskottipähkinää
3 rkl siirappia
2 munaa TAI 4 tl munankorviketta sekoitettuna veteen ohjeen mukaan
(ripaus inkivääriä)
0,5 dl gluteenitonta korppujauhoa & voi/margariininokareita

Keitä riisipuuro (ei tarvi olla superkypsää). Kuullota siinä sivussa sipulia voissa tai öljyssä kunnes pehmenee. Lisää puuroon porkkanaraaste hienona raakaraasteena, tai keitä ensin ja raasta sitten. Anna puuron jäähtyä ja lisää muut aineet. Kaada voideltuun/voideltuihin vuokiin, sirottele pinnalle korppujauhoa ja margariininokareita. Kypsennä uunissa 175 asteessa noin tunti. Voi pakastaa, tai antaa lahjana jos tekee itselle liian suuren satsin!

Taatelileivokset (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Nämä taatelileivokset loihti äiti-Sinikka vävypojalleen kun tulimme joulunviettoon Toholammille. Perinteiselle taatelikakulle nämä leivokset antavat hyvän vastuksen ja ovat toisaalta siinäkin mielessä käteviä, että sulamaan voi ottaa vaikka leivos kerrallaan – mikäli nyt ylipäätään säilyvät pakkaseen asti… 😉

DSC_0108Taatelileivokset

1 paketti kivettömiä taateleita
3 dl kiehuvaa vett

150g margariinia
2 dl sokeria
4 tl No Egg -kananmunankorviketta sekoitettuna 1,5 dl vichyä (TAI 2 kananmunaa mikäli siedät kananmunaa)
2 tl vaniljasokeria
5 dl Provena kaurajauhoa
2 tl soodaa

Kiehauta taatelit vedessä ja soseuta sauvasekottimella (kannattaa tarkistaa, ettei ole kivien jäämiä). Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään sekä valmista kananmunankorvike. Lisää margariini-sokerivaahtoon kuivat aineet, taatelisose sekä kananmunankorvike. Annostele muffinsivuokiin ja paista n. 15-20 minuuttia 175 C.

Kuorrutukseksi meillä on käytetty sulatettua suklaata, sillä Petterille ei kookos käy.  Leivoksille löytyy kuitenkin myös oma kuorrutuksensa joka valmistetaan leivoksien paistuessa ja paistetaan vielä hetki.

Kuorrutus
150 g margariinia
3 dl fariinisokeria
1,25 dl kaurakermaa
4,5 dl kookoshiutaleita

Sulata margariini ja lisää fariinisokeri, kerma ja kookoshiutaleet. Kiehauta seosta muutama minuutti. Levitä kuorrutus kun pohjat ovat melkein paistuneet (olleet uunissa n. 15-20 minuuttia) ja paista vielä 5 minuuttia.

Vinkki! Kaurajauhot voi myös korvata muilla jauhoilla. Äidin varastosta leivontahetkellä löytyi peruna- ja maissijauhoja, joista tuli vallan mainioita leivoksia niin ikään.

Jouluisia herkkuja erityisruokavalioille

Kävimme yhdessä Turun Forumin leikkilässä pitämässä pientä info-jutustelu-maisteluiltaa maanantaina 14.12.2015 yhteistyössä MLL:n, Smallstoren ja Siivouspalvelu Kodan kanssa. Saatiin hyvää mieltä, vertaistukea, uusia ideoita ja haasteitakin! 🙂

Nappasimme mukaan mm. Leikkilästä lähteneet viimeiset asiakkaat ja niinhän se on, että kun nykypäivänä nykäisee hihasta vaikka ihan tuntematonta kadulla, joko hänellä, tai jollain hänen lähipiirissä olevalla on jonkinasteisia ruokarajoitteita. Allergioita, yliherkkyyksiä tai periaatteellisia päätöksiä esim. suosia kasvikunnan tuotteita. Mutta kyllähän kaikille jotain suuhunpantavaa aina löytyy, pitää vain käyttää luovuutta, tutustua kauppojen tarjontaan ja internetin ihmeelliseen maailmaan!

Kamera unohtui laukkuun, mutta yksi kännykkäkuva tuli tallennettua, jospa ensi kerralla enemmän! 🙂

image1-2

Me tarjosimme makeina maistipaloina glögin ja kahvin kera:

Pitsisiä kauralastuja (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)
Torttuja (gluteeniton)
Joulupiirakkaa (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Suolaisina maistiaisina:

Siemennäkkäriä (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Ja jotain herkkua siltä väliltä:

Kaura-lakritsipalleroita