Laku-sitruuna-mansikkabrita

En edes muista koska oisin viimeksi tehny perinteisen kermakerroskakun. Teen aina rutainatortun. Se on vaan niin hyvää.

Nyt uudella twistillä, eli lemon curdilla, tuoreilla mansikoilla ja lakritsijauheella. Tätä nautittiin taloyhtiön lasten pihajuhlissa 🙂

Pohja:
3 keltuaista
1,5 dl sokeria
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (yleensä käytän Semperin Fin Mixiä josta n. 0,5 dl korvaan kaurajauholla)
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl maitoa
125 g margariinia sulatettuna

Marenki:
3 valkuaista
2,5 dl sokeria
vajaa desi mantelilastuja

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen maidon ja sulatetun margariinin kanssa. Levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Vatkaa marenkiin valkuaisia ja lisää sokeri vähän kerrallaan kunnes marenki on jähmeää ja paksua. Levitä marenki pohjan päälle varovasti ja ripottele päälle mantelilastut. Paista koko komeutta 175 asteessa n. 25 minuuttia. Anna jäähtyä kunnolla ennen kuin siirrät mihinkään!

Paiston aikana tein lemon curdin eli sitruunatahnan (Kaarina Roinisen ohje muunnettuna gluteenittomaksi):

1,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
3 rkl gluteenitonta jauhoseosta
3 keltuaista
1 sitruunan mehu
2 tl sitruunan kuorta raastettuna

Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna koko ajan sekoittaen. Keitä niin kauan, että seos sakenee ja anna sitten jäähtyä hetken.

Vatkasin täytteeseen lisäksi 2 dl vispikermaa ja lisäsin puoli purkkia rahkaa. Sokeria laitoin vain ripauksen, sillä sitruunatahna ja itse kakkupohja on tosi makeita.

Kakkupohja siis kahtia (tai tässä tapauksessa neljään osaan, kuin tein puolet ilman lakritsijauhetta). Pohjan päälle sitruunatahnaa, kermaa, lakritsijauhetta, ja tuoreita mansikoita viipaleina. Toinen pala pohjaa päälle ja koristeeksi lisää mansikoita ja lakritsijauhetta!

Mutakakku (gluteeniton)

DSC03111_1

Kesän metsämansikkasatoa.

Makea, suklainen, luontaisesti gluteeniton herkku, jonka kruunaa tuorejuustokuorrutus ja marjat. Muistaakseni Pirkan ohje alunperin.

Marjoista parhaiten suklaan kanssa sopii mun mielestä vadelmat ja mansikat, miksei punaherukatkin. Tuoreet aina parempia, mutta pakastetutkin on todettu vallan toimiviksi.

 

 

125 g voita tai margariinia
200 g tummaa suklaata
3 kananmunaa
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
80 g mantelijauhetta

Kuorrutus:

200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 1 dl tomusokeria
3 dl marjoja

Sulata voi ja suklaa. Anna jäähtyä hieman. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää voisula koko ajan sekoittaen. Sekoita kuivat aineet  ensin keskenään ja lisää taikinaan käännellen.

Kaada taikina irtopohjavuokaan jonka pohja on vuorattu leivinpaperilla ja reunat voideltu. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä. Sekoita kuorrutteen tuorejuusto ja sokeri, levitä kakun pinnalle ja koristele runsailla marjoilla. Tämä on vielä parempaa seuraavana päivänä kun on oikeen maustunut.