Kanapiirakka (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

DSC_0711Tämä piirakkaresepti on yksi suosikeista ja todellinen aarre, kun vieraita on tulossa pian. Toisinaan suolaiset piirakat salaatin kanssa löytävät meillä tiensä myös ruokapöytään: sunnuntain lounas tuntuu kuin kahvilakäynniltä, kun kauniisti katettuun pöytään asetellaan piirakka ja sitä mutustellaan yhdessä perheen kanssa.

Tämän piirakan ihanuus on sen pohja: helppo ja nopea pohja on maistuva ja ruokaisa ja täytteet valikoituu usein sen mukaan mitä kaapista milloinkin löytyy. Maissipohjalle kivasti istuu myös tex-mex-mausteella maustettu jauheliha – kannattaa kokeilla! 🙂

Kanapiirakka (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Pohja:
1 dl perunajauhoa
2 dl maissijauhoa
1/2 tl suolaa
1/2 tl soodaa
1 dll kauramaitoa
30 g margariina (esim. sininen Flora)

Sekoita keskenään kaikki kuivat aineet. Lisää kauramaito ja sekoita. Nypi margariini joukkoon ja vaivaa taikina käsin tasaiseksi. Taputtele taikina piirakkavuokaan.

Täyte (kuvassa):
1 pkt kanasuikaleita (voi käyttää marinoituja tai itse käytän naturellia ja maustan ne esim. hunajalla, valkosipulilla ja soijalla, joskus lisään myös inkivääriä)
1 kpl punaista paprikaa
Pakaste parsakaalta (voi käyttää hyvin myös keitettyä jos on vaikka jäänyt aterialta yli)
1/2 prk säilykemaissia
2 dl Planti sipuliruokakermaa
3 tl No Egg -kananmunankorviketta (sekoitetaan ohjeen mukaan 6 tl:n vettä)

Voitele piirakkavuoka. Sekoita pohjan kaikki aineet keskenään ja taputtele taikina vuokaan. Paista kana ja ripottele se pohjan päälle. Kuutioi paprika ja pieni parsakaalta tarvittaessa. Ripottele loput täytteet pohjan päälle. Sekoita kananmunankorvike veteen ja sekoita vaahtoa niin, ettei sinne jää isoja kokkareita korvikejauhetta. Yhdistä kananmunankorvike ja ruokakerma ja kaada se täytteiden päälle. Paista 175 C n. 40 minuuttia (tai kunnes reunat ovat ottaneet hiukan väriä ja pohja on kypsä). Koristele halutessasi esim. rucolalla.

Huom! Jos kananmuna on ok, täytteeseen voi laittaa 1 munan ja 2 dl maitoa, kasvisliemijauhetta ja yrttisuolaa (tai muita mausteita maun mukaan)

Resepti by Anna

 

 

Katkarapuwok (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Tämä wokki on yksi meidän perheen suosikeista, koska se on niin nopea. Meidän juniorille wokki on suurta herkkua, joten ei muuta kuin ääntä kohti vain! 🙂

Katkarapuwok 
3 levyä riisinuudelia (meillä käytössä Mama Instant Rice Noodles)
2 kaksi porkkanaa
1/2 keltaista paprikaa
1/2 punaista paprikaa
n. 10 cm pala purjoa (tai sipulia)
1 pss pakastekatkarapuja
2 valkosipulin kynttä
soijakastiketta
kalafodia
(1/2 kesäkurpitsaa)
(1 dl suppilovahveroita)

Lämmitä pannu kuumaksi samalla kun suikaloit porkkanan. Lisää porkkana kuullottumaan ja suikaloi purjo. Lisää purjo  porkkanan sekaan, suikaloi paprika ja jatka kunnes kaikki kasvikset ovat pannulla. Lisää valkosipuli ja muut mausteet. (Suppikset antavat ihanan säväyksen, meidän varasto vain oli niin pieni, ettei niitä riitä joka kerralle..)

Keitä riisinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Itse laitan ensin nuudelit
kulhoon,  keitän vedenkeittimellä veden ja kaadan sen nuudeleiden päälle niin, että peittyvät ja valutan 2 minuutin jälkeen veden pois. Sen jälkeen saksin nuudeleita saksilla (helpompi syödä) lisään lorauksen oliiviöljyä (etteivät tartu toisiinsa) ja nostan pannulle kasvisten sekaan. Lopuksi ota pakasteravut, kaada ne siivilään ja huuhtele lämpimällä vedellä ja lisää ne pannulle. Pyörittele hiukan, mutta älä enää paista rapujen lisäämisen jälkeen kauaa – ravut sitkistyvät. Tarjoile ja nauti!

Aikuisten annokseen meillä lisätään usein thai sweet chili -kastiketta, chiliä tai muuta maustetta antamaan potkua 🙂

Resepti by Ann

DSC_0705

Brita-kakku (gluteeniton)

DSCF4837

Brita-kakku, eli meidän perheessä ”rutainatorttu”, on helposti gluteenittomaksi muunneltu, armollinen tarjoilla ja maku vain paranee päivä päivältä. Täytteet on sovellettavissa maun mukaan, oma suosikkini on vadelmat ja hillat!
Tällä kertaa Helmin 2-vuotiskakussa täytteenä oli vispikermaa, jogurttia ja pakastemansikoita sekä koristeena sulatettua valko- ja maitosuklaata…

 

Pohja:
3 keltuaista
1,5 dl sokeria
2,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (yleensä käytän Semperin Fin Mixiä josta n. 0,5 dl korvaan kaurajauholla)
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl maitoa
125 g margariinia sulatettuna

Marenki:
3 valkuaista
2,5 dl sokeria
vajaa desi mantelilastuja

Täyte:
2 dl vispikermaa vatkattuna
0,5-1 prk rahkaa (tai vastaava määrä esim. turkkilaista jogurttia)
2 tl vaniljasokeria
(sokeria)
marjoja tai hedelmiä (myös koristeluun)

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen maidon ja sulatetun margariinin kanssa. Levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Vatkaa marenkiin valkuaisia ja lisää sokeri vähän kerrallaan kunnes marenki on jähmeää ja paksua. Levitä marenki pohjan päälle varovasti ja ripottele päälle mantelilastut. Paista koko komeutta 175 asteessa n. 25 minuuttia.

Gluteeniton pohja on hiukan haastavampaa käsitellä kuin normipohja, eli kannattaa antaa jäähtyä hyvin vaikkapa uunipellillä, mielellään viileässä (parveke/terassi talviaikaan on loistava vaihtoehto). Jäähdyttyään pohja on paras irrottaa leivipaperista ohuiden lastojen avulla.
Itse yleensä jaan pohjan kahtia. Tämä säilyy hyvin myös pakkasessa, eli jos ei ole isot bileet tulossa, voi leikellä pohjan kahteen osaan niin, että jää siivu jemmaankin kätevänä hätävarana.
Vatkaa täytteeseen kerma ja lisää rahka ja marjat/hedelmät, sekä sokerit. Huom. varovasti sokerin kanssa, sillä itse takina on tosi makeaa, ja kiva vastapaino rahkan ja marjojen happamuudelle.

Levitä täyte kahden pohjalevyn väliin ja koristele luovasti marjoilla tai hedelmillä.
Jos leikkaus ja pohjan irrotus ja siirto menee metsään, ei hätää, kakun voi hyvin tarjoilla myös esim. isosta kauniista salaattikulhosta. Kokoa vain kerroksittain pohjalevyä (=tai murusia) ja täytettä. Maistuu aivan yhtä hyvältä, on helppo lapioida lautasille ja on myös helpompi säilyttää viileässä! 🙂

Anna maustua pari tuntia tai vaikka seuraavaan päivään ja NAUTI! Tätä kakkua pitää ja saa santsata!

Kevennetty tuhti Lasagne (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Tämän reseptin bongasin joitain vuosia sitten Maximuksen Rajoitetut Herkut -blogista ja olen sitä muokannut meidän perheen makuun sopivaksi. Resepti on gluteeniton, maidoton ja kananmunaton ja kesäkurpitsan ansiosta se on keveämpi kuin perinteinen lasagne, mutta kuitenkin todella ruokaisa. Mausteiden määrät ovat jauhelihakastikkeessa viitteellisiä: meillä pidetään tulisesta ja mausteisesta ruuasta, joten usein lorautellaan isolla kouralla milloin mitäkin kaapista löytyy. Siispä kannattaa edetä varovasti – lisää voi aina laittaa.

Alkuperäisestä reseptistä muokkasin hiukan valkokastikkeen neste- ja jauhomääriä: itse tykkään että valkoista kastiketta on runsaasti ja että se on paksuhkoa. Toki kannattaa huomioida, että uunissa lasagne muhii ja kastikekin muuttaa hiukan olomuotoaan.

Meillä jauhelihakastike tehdään viiniin, koska siitä tulee ihana maku ja tytärkin tykkää siitä, mutta hyvin viinin voi korvata vedellä – ja makua antamaan voi lorauttaa reippaan ruokalusikan balsamico-etikkaa.

DSC_0709

 

Resepti:

8-10 lasagnelevyä (Semperin Lasagne-levyt)

1 iso tai kaksi pientä kesäkurpitsaa raasteena

 

Jauhelihakastike:

1 iso tai 2 pientä sipulia

400-600g jauhelihaa

1 tlk tomaattimurskaa (maustamaton)

1,5 dl punaviiniä (ei ole väliä laadulla)

1 prk tomaattipyrettä

2-4 kpl valkosipulinkynsiä

n.8 kpl sieniä: herkkusieni, siitake, suppilovahvero… kaikki käy! Voi myös jättää pois, jos omaan makuun ei sovi)

1 rkl Välimeren yrttisekoitusta (Meira)

1 tl mustapippuria

1 tl korianteria

2 tl ruokosokeria

1 tl paprikajauhetta

1/2 tl valkopippuria

 

Valkokastike:

4 rkl öljyä

5 rkl maissijauhoja

7 dl kauramaitoa (riisimaitoa)

2 laakerinlehteä

0,5tl valkopippuria

0,5tl suolaa

Öljyä lasagnevuoka. Raasta kesäkurpitsa. Valmista jauhelihakastike: Kuullota sipuli pannulla ja siirrä ne syrjään. Tee samoin myös sienille. Ruskista jauheliha ja mausta paprikalla suolalla ja valkopippurilla. (Tässä kohtaa itse maistan, että liha on itsessään maukasta). Lisää viini, tomaattimurska, tomaattipyre, valkosipuli, sienet  sekä loput mausteet. Anna hautua miedolla lämmöllä, tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Samalla kun jauhelihakastike kiehuu, valmista valkokastike: Sekoita öljy, maissijauhot ja kauramaito vispilällä, kuumenna levy ja annan kastikkeen pulpahtaa muutaman kerran. Lisää mausteet ja pienennä lmpöä ja anna hautua miedolla lämmöllä, sekoitellen n.10min. Poista laakerinlehdet.

Laita öljytyn vuuan pohjalle kesäkurpitsaraastetta ja hiukan jauhelihakastiketta. Lisää ensimmäiset lasagnelevyt. Lisää levyjen päälle jauhelihakastiketta, kesäkurpitsaraastetta ja valkokastiketta. Lisää levyt ja toista samalla tavalla. Päällimmäiseen kerrokseen laita vain kesäkurpitsaraastetta ja valkokastiketta. Kolme kerrosta on sopivan kostea minun makuuni. Päällimäisen kerroksen päälle kannatta laittaa reilusti raastetta ja valkokastiketta, jotta levyt ei kärvähdä uunissa!

Paista uunissa n.175 astetta ja 40-50min. Anna vetäytyä 10min ennen tarjoilua! Lasagnen kylkeen sopii mainiosti raikas vihersaatti joko ihan perusversiona (salaatti, tomaatti ja kurkku) tai vaikkapa viinirypäleillä täydennettynä. Meidän ruokapöytäämme lasagnen kanssa juhlimaan pääsi Sorrin vihreä makea frisee -salaatti yhdessä kurkun ja tomaatin kanssa.

Pssst! Jos ruoka nautitaan aikuisten kanssa,  Lasagnen(kin) kanssa toimii loistavasti espanjalainen Piedemonte -viini. Kyseisestä viinistä tuli häidemme yhteydessä meidän luottoviini, siinä on mielestämme erinomainen hinta-laatu-suhde 🙂

Anna

Maailman paras kaalilaatikko

Vaikka et olisi kaaliruokien ylin ystävä, anna mahdollisuus tälle venäläiselle versiolle (tai siksi tätä ainakin lehdessä väitettiin, itse vähän muuttelin). Tomaattimurska, suolakurkku ja smetana antavat ihan uuden säväyksen! Edullinen, riittoisa, supermaukas ruoka, joka vain paranee päivä päivältä maustuttuaan jääkaapissa.

n. 1 kg kaalia ohuina suikaleina
2 sipulia silputtuna
3 valkosipulin kynttä murskattuna
700 g jauhelihaa
1 dl puuroriisiä
1 suolakurkku silputtuna

Mausteliemi:
1 tlk (400g) tomaattimurskaa
1 prk smetanaa (myös crème freche todettu toimivaksi)
2 rkl siirappia
suolaa, pippuria, meiramia
n. 3 dl kasvislientä

Pilko sipulit ja kaali. Kaalen saa muuten ohueksi suikaleeksi juustohöylällä. Käristä jauheliha pannulla sipuleiden kanssa ja voit sinnekkin ripotella vähän mausteita.
Jos teet mausteliemen kasvisliemikuutiosta, kiehauta vettä ja lisää muut ainekset. Kauho sitten kaikki ainekset isoon, noin komen litran vetoiseen uunivuokaan ja sekoita. Paista 200 asteessa reilu tunti  ja peitä lopussa leivinpaperilla tai foliolla jos näyttää tummuvan liikaa.

DSCF3544-3

Arki-illan herkkuruokaa – kananugetit ja ranskalaiset

DSC03174Tämä on takuuherkku, josta kaikki perheessä tykkää, mukaanlukien Helmi! Itse tulee yleensä syötyä överit… Kohtalaisen nopea ja helppo tehdä, edullinen, ja voittaa kaupan einekset vaikka ihan pikkuriikkisen pitääkin nähdä vaivaa. Tänään oli lisukkeena keitetyt porkkanat ja feta-jogurttidippi, ja öljyä lorahti perunoille pikkusen liikaa, mutta hyvää oli. Ohje 3-4 hengelle, ja on tietysti gluteeniton.

 

Ainekset ”nugetteihin”:

4 paksua kanan maustamatonta rintafilettä
suolaa&pippuria
1 dl gluteenitonta jauhoa (Semperin fin mix)
1 muna kevyesti vatkattuna
n. 2 dl gluteenitonta korppujauhoa (Risetti) + ripaus suolaa
öljyä paistamiseen

Ainekset ”ranskiksiin”: 

6-7 keskikokoista perunaa
kunnon loraus oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä
suolaa (voi myös lisätä vasta paiston jälkeen, jos on pieniä syöjiä ruokakunnassa)

Dippi:

1 dl maustamatonta jogurttia
n. 1/2 dl  fetajuustoa murustettuna
1 valkosipulinkynsi murskattuna
(suolaa) pippuria, ripaus paprikajauhetta ja ripaus Provencen mausteseosta
1 tl hunajaa

Lohko perunat (laitoin kuorineen kun olivat pestyjä) uunivuokaan. Jos haluat nopeammin valmista, suikaloi ohuiksi ranskalaisiksi. Ripottele päälle suola ja valkosipuli ja lorauttele oliiviöljyä. Sekoita ja laita uuniin 200 asteeseen. Paista 20-40 minuuttia perunoiden koosta ja uunin tehosta riippuen.

Suikaloi kana ja mausta suolalla ja pippurilla. Leivitä palaset ensin jauhossa, sitten munassa ja lopuksi korppujauhossa. Paista öljyssä kohtalaisen kuumalla pannulla kunnes ovat kullanruskeita ja rapeita. Siinä sivussa sekoita dipin ainekset ja jos ehtii, anna maustua hetki jääkaapissa.

Jamma-jamma, tämä on myös pienille syömämiehille ja -naisille oivaa sormiruokaa, jos ei vielä lusikka/haarukka pysy kädessä. Suolaa (ja tujumpiakin mausteita) voi myös säästellä kokatessa ja lisätä vasta aikuisten annoksiin tai esim. dippiin.

DSC03169 DSC03171 DSC03172

Ihtetehty mysli – kokeilu 1

mysli1

Näistä se syntyi tällä kertaa…

Pähkinät on ihania. Siemenet on ihania. Olen kaurahiutaleiden suurkuluttaja. Siis mysli on mun juttu! Kaupan gluteenittomat myslit on järkyttävän hintaisia, yleensä niihin on lisätty paljon sokeria, ja mitä lie tärkkelyssiirappeja, kookoshiutaleita ja muuta ikävää 😉 Kannattaa siis tehdä itse! Mysliinhän voi laittaa VAIKKA MITÄ, hiutaleita, leseitä, siemeniä, pähkinöitä, manteleita, kuivattuja hedelmiä ja marjoja… mausteita kans voi varioida, kanelia, kardemummaa…chiliä?

Nyt tuli tällainen kokeilu: (kaikki ainesosat on summanmutikalla, eli noin about, suurinpiirtein…)

6 dl (puhdas)kaurahiutaleita
2 dl auringonkukan siemeniä
1 dl kurpitsansiemeniä
0,5 dl cashew-pähkinöitä
0,5 dl mantelilastuja
2 dl maapähkinöitä kuorineen
0,5 dl hunajaa (tein jänkistä juoksevaa hauduttamalla purkkia kuumavesihauteessa)
0,5 dl rypsiöljyä
0,5 tl kanelia
puolikas omena (kokonainen olis ollu vielä parempi)

Lisäksi: rusinoita, chian siemeniä, sokerijuurikashiutaleita

Laita uuni päälle 175 asteeseen. Sekoita hiutaleet, pähkinät ja siemenet, sekä keskenään hunaja, öljy ja kaneli. Sekoita kaikki yhteen ja kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Raasta päälle omena ja laita uuniin paahtumaan n. 20 minuutiksi. Varo kärventämästä pähkinöitä, kääntele välillä ja vähennä tarvittaessa lämpöä. Sen jälkeen säädä lämpö 125-150 asteeseen ja anna paahtua vielä 15-20 minuuttia. Mmmm, mikä tuoksu!

Anna myslin jäähtyä ennen kuin lisäät kuivahedelmät – tässä tapauksessa rusinat. Itse sekoitin vielä joukkoon chian siemeniä, kun niitä sattui löytymään, ja jos ei myslissä vielä ollut tarpeeksi kuitua niin lisäsinpä vielä hivenen sokerijuurikashiutaleitakin.

Kyllä on hyvää luonnonjogurtin kans, tai maidon, tai hedelmäsalaatin… Tai ihan semmosenaan napostellen…

mysli2

Ennen uunia…

mysli3

ja uunin jälkeen.

Mutakakku (gluteeniton)

DSC03111_1

Kesän metsämansikkasatoa.

Makea, suklainen, luontaisesti gluteeniton herkku, jonka kruunaa tuorejuustokuorrutus ja marjat. Muistaakseni Pirkan ohje alunperin.

Marjoista parhaiten suklaan kanssa sopii mun mielestä vadelmat ja mansikat, miksei punaherukatkin. Tuoreet aina parempia, mutta pakastetutkin on todettu vallan toimiviksi.

 

 

125 g voita tai margariinia
200 g tummaa suklaata
3 kananmunaa
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
80 g mantelijauhetta

Kuorrutus:

200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 1 dl tomusokeria
3 dl marjoja

Sulata voi ja suklaa. Anna jäähtyä hieman. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää voisula koko ajan sekoittaen. Sekoita kuivat aineet  ensin keskenään ja lisää taikinaan käännellen.

Kaada taikina irtopohjavuokaan jonka pohja on vuorattu leivinpaperilla ja reunat voideltu. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä. Sekoita kuorrutteen tuorejuusto ja sokeri, levitä kakun pinnalle ja koristele runsailla marjoilla. Tämä on vielä parempaa seuraavana päivänä kun on oikeen maustunut.

Helppo marjapiirakka (gluteeniton)

DSC03164


Erittäin helppo, nopea ja mehevä resepti, johon ei edes tarvita sähkövatkainta.
Gluteeniton ja maidoton, kunhan käyttää maidotonta margariinia tai öljyä, ja jogurtiksi sopii varmasti esim. soijaversio. Muokattu Kaarina Roinisen ohjeesta (Kaarinan parhaat leivonnaiset).

 

Pohja:

1 dl sokeria
2 1/2 dl gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semper Fin mix)
1/2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 muna
1 dl sulatettua margariinia
1 dl maustamatonta jogurttia (tai oikeastaan mikä tahansa käy)

Päälle:
n. 3 dl marjoja
2 dl jogurttia
1 muna
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään kulhossa. Sulata rasva kattilassa ja lisää siihen jogurtti (jäähtyy samalla sopivasti). Sekoita keskenään kuivat aineet, rasva-jogurtti ja muna, mutta vain sen verran, että aineet tasoittuvat. Voit hyvin säästää tiskiä ja sekoittaa nuolijalla. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija 24-26 cm). Sekoita kaikki täytteet ainekset ja kaada pohjan päälle. Paista 200 asteessa uunin keski- tai alaosassa 30-35 minuuttia.