Jo sillon kun me alettiin perustamaan blogia, suunniteltiin, että pidetään ompelupäivä, jossa tehtäisiin essut meille – pitäähän ne vermeet olla kohillaan. Kankaatkin oli valikoitu jo aikoja sitten kuvaviestien voimalla, mutta hetkihän siinä heilahti ennen kun päivä saatiin oikiasti toteutettua, sillä jos ei muuta niin joku oli töissä, reissussa tai kipiänä. Ja vielä edeltävänä iltana piti ainakin toisessa taloudessa kajauttaa ilimoille se kymmenes muistutus että ”teillähän oli se isin ja tyttären päivä, muistatkos?! Huomenna on äitin oma päivä!”.

Mutta viimen se onnistu! Meidän molempien ajatus taisi mennä kutakuinkin näin: ”Aloitetaan reippaasti siinä kymmenen pintaan, tehdään jokin ruokaisa nopea salaatti ja leikellään rauhassa kankaan palat ja surruutellaan siinä näppärästi koneella. Oltaisko otettu nyt viimein ne yhteiskuvatkin? No, ehkä paremmalla ajalla ne kuitenkin…”

Aikatauluhan on lapsiperheessä aina suhteellista, joten eipä tämä(kään) päivä ollut poikkeus. Orastava tahtoikä veti 1,5 vuotiaan Marian ensin veteläksi eteisen lattialle (isi ja tytär oli tarkoitus heittää näppärästi keskustaan samalla kun pikapikaa piipahdetaan torilla). Kun sitten koko talvinen garderobi oli ahdettu päälle, sulokkaat aromit kantautuivat niskan ja lahkeen kautta pakottaen vaihtamaan koko sisimmän vartalonsuojakerroksen.  Kun viimein isit ja tyttäret oli saatettu omiin askareisiinsa ja me äidit pääsimme vauhtiin, suuntasimme luonnollisesti Turun kauppatorin antimista nauttimaan – olihan jossain kohtaa menumme pikaisesta salaatista täydentynyt kasvissosekeitoksi, pataleiväksi sekä suklaa-lakujälkkäriksi. Ai niin, ja sitten pikainen piipahdus kaupassa samalla ja SITTEN kohti keittiötä ja ompeluhetkeä!

Päätettiin kuitenkin ensin laittaa ruoka aluille ennen ompelua.  Mutta ennen kuin päästäisiin vauhtiin, totta kai piti keittää kunnon kahavit – ja ei muuta kuin espressot kehiin ja maito lämpenemään, suklaata vähän kylkeen!

Sitten tartuttiin kauhoihin ja kattiloihin, testailtiin ja maisteltiin. Ensimmäiseksi uuniin meni pataleipä, joka oli yön yli saanut muhia. Pataleivän ainekset siis sekoitetaan illalla ja ne saavat olla huoneen lämmössä kelmun alla 12-16 tuntia. Sen jälkeen uuniin ja tuore leipä on valmista tunnissa! (Joskin tässä kohtaa jo kerrottakoon, että kannellinen kulho EI ole sama asia kuin että lasikulhon päälle laittaisi kelmu. Sen kertoi keittiössä leijaleva hiivan tuoksu sekä valmiin leivän hiivainen sivumaku).

Kasvissosekeittoon laitoimme oikeastaan vähän kaikkea, mitä kaapeista (ja torilta)
löytyi. Siinä keittiössä kohkatessa kannattaa muistaa tarkistaa onko jokin levy päällä vai ei. Jos sosekeiton siirtää kuumalta levyltä toiselle levylle, joka niin ikään on kuuma, voi sieltä räiskyä päälle – jopa silmäkulmaan. Mutta pienet sotasaaliit kertovat vain onnistuneista taistoista 🙂 Paahdetut siemenet olivat kyllä tosi kiva lisä keitolle!
Keiton poristessa teki Minna meidän ruokaisan salaatin! Se oli niin hyvää, että koska jämät jäivät Kotamäen perheelle, käytiin siellä lähes tulkoon tappelu siitä, kuka saa syödä loput.  Salaatissa parasta oli kaikki mehevät mausteet!

Samalla kun Minnan teki salaattia, Anna teki jälkiruuan – suklaa-lakritsi moussen. Varmaan jokainen vieras, joka Kotamäen perheessä on käynyt, on joskus maistanut suklaamoussea. Nyt mousseen pistettiin lisämausteeksi Smallstoresta saatavaa iki-ihanaa lakujauhetta ja kylkeen karpaloita. Jos kaipaat nopeaa ja helppoa jälkkäriä, tässä se on: sulata suklaa, vatkaa vaahdoksi soijakerma ja sekoita ne keskenään. (!).

Patojen ja kulhojen äärellä vierähtikin aika nopeasti – ja varsinainen ompelun aloitus siirtyi iltapäivän puolelle. Mallailimme hetken kankaita ja mietimme sopivaa mallia, vauhtiinkin pääsimme parin sauman verran. Tarkoitus on työstää siis essut sekä meille isoille kokeille, että usein seurassamme liikkuville pienille painoksille.

Ompelun lomassa ulipa Annan uusi Singer viimeinkin korkattua – ja hyvin toimi! Raskaan ompelu-urakan (ainakin 45 minuuttia) jälkeen näläkä jo kurnikin ja koska ruokaa tunnetusti meidän käsissä tulee reilummalti, saimme onneksi ystävämme Katinkin pöydän äärelle.

Päivä oli kyllä mukava, vaikka ompelu ei nyt ihan pääosassa ollutkaan. Niin ihania kun nuo pienet koheltajat onkin, täytyy sanoa, että mukavaa oli myös tehdä ruokaa (ja mitä tahansa) välillä ihan rauhassa – ajatuksella. Ainakin Annan keittiössä ruoanlaittoon osallistuu usein koko perhe, joskin juniorillamme usein on varsin innokas ote sillä seurauksella, että keittiössä lentelevät keittiövälineet ja nopeista reflekseistä huolimatta raaka-aineita päätyy muuallekin kuin niille tarkoitettuihin astioihin. Usein ruoanlaittoon liittyy myös tuskainen ”vuokaa, äiti, vuokaa” -huuto, jonka juuret taitavat juontaa jonnekin kärsimättömän ja huonosti nälkää sietävän äidin geeneihin…

Minnan keittiössä paras aika laittaa ruokaa, jos sen haluaa rauhassa tehdä, on arkisin klo 17-18 kun TV:stä tulee Pikkukakkonen. No, onneksi pieni koheltajakin kasvaa siinä vauhdissa, että oikeasti osaa kohta apuna raastaa, sekoittaa, muusata, hienontaa ja ehkä jopa joskus pilkkoa…! Ja alkaahan tässä pikkuhiljaa myös kehittyä taito ja mielikuvitus esivalmistella huomisen illan ruokia tyyliin ”laitat sen vaan sitten tunniksi uuniin”, ”nostat kattilan jääkaapista liedelle puoleksitunniksi” tai ”paistat valmiiksi marinoidut suikaleet pannulla ja lisäät sen kermapurkin”! Näitä arjen helpotuksia luvassa blogiinkin!

Vaikka Minnan osalta päivä päättyikin melkein  epätoivoiseen soittoon kotirintamalta, missä yksi känkkäränkkä räkänokka (mutta siis tietysti enimmäkseen ihana sellainen) oli päivän aikana saanut isin akut kulutettua loppuun, oli päivä silti onnistunut! Rentoutuneilla äideillä riitti virtaa taas hetkeksi arjen askareisiin – pitää ottaa pian uusiksi!

Äitien vapaapäivän menu:

Kookoskasvissosekeittoa
Papusalaattia
Pataleipää
Laku-suklaamoussea ja karpaloita