Virkatut matot

Vihdoin ne on valmiit. Kyllä kesti. Mun tekeminen on aika usein just tällaista… löydän ohjeen, päätän ja yritän pitäytyä silmulleen siinä. Ei onnistu. Tulee liian löysää tai tiukkaa, tai lerpukkaa tai kinnaavaa. Puran pari kierrosta. Sovellan, lisään ja vähennän pylväitä tai silmukoita (ja tässä välissä yritän tulkita ohjeiden koodikieltä). Näyttää hyvältä hetken, joten jatkan kierroksia. Ei näytä hyvältä enää. Laitan koko projektin kaappiin ainakin kahdeksi kuukaudeksi ja ahdistun joka kerta kun sen siellä lymyilevän nään. Joskus projekti jää kaappiin, joskus puran langat uusiokäyttöön.

Tällä kertaan kuvioihin astui pelastava enkelini, yksi käsityö-esikuvani – kummitäti Vappu! Hän käänteli ja katseli, ja vankalla matonvirkkauskokemuksellaan päätti, että on parempi purkaa koko höskä ja aloittaa alusta. Sitten hän ihanana ihmisenä loi uudet silmukat ja pani maton alulle. Minä jatkoin ja sain vertaistukea sitä mukaa kun kierroksia kertyi. (Jossain kumman välissä hän vielä keri ylimääräisen kudevyyhdin keräksi – kiitos). Ja vaikka edelleenkin piti pari kierrosta ottaa takapakkia, V-A-L-M-I-S-T-A T-U-L-I! Toinen matto menikin jo hippusen nopeemmin… ja kuteita piti käydä ostaan kaksikin kertaa lisää, kun aina arvioin alakanttiin…..! Argh.

Noh, mutta opputuloksesta olen ylpeä. Taidan jatkossa pitäytyä pienissä sisustuskoreissa, jos niissäkään. Hartiat ja ranteet kramppaa jo ajatuksesta, ja sitä paitsi, sen verran tuskalla väänsin jämäkudekoria, että 10-koon koukku katkesi, buah – eipä tarvi virkata enää! 😀

Niin ja se alkuperäinen ”olisi pitänyt olla” -ohje on tämä.

Tämä pikkusankari ja se vähän isompi kävi ainakin sata kertaa purkamassa kerän, maistamassa lankaa ja piilottamassa koukun… Lisähaastetta tekemiseen! 😉

Puolalainen kanakeitto (gluteeniton, kananmunaton)

Tässäpä tosi hyvä ja maukas kanakeitto, ihan perusaineksista oikeastaan. Ja maku vaan paranee seuraavaan päivään.

n. 5 annosta

3 maustamatonta kanan koipea
1 kana- tai kasvisliemikuutio
3 porkkanaa
1 lehtisellerin varsi
pala purjoa
5 isoa perunaa
(pala palsternakkaa)
muutama iso ruokalusikallinen sulatejuustoa (esim. Koskenlaskija)
suolaa
pippuria
(tuoretta persiljaa)

Keitä kanankoivet kypsäksi kana- tai kasvisliemessä. Nosta koivet jäähtymään ja säilytä liemi tarkkaan. Riivi lihat kanoista ja sekoita niihin suolaa (saa laittaa aika reilusti).
Raasta porkkanat (ja palsternakka) karkeaksi raasteeksi, silppua selleri ja purjo pieneksi ja pilko perunat peukalonpään kokoisiksi paloiksi. Laita kasvikset kanaliemeen ja lisää pippuria. Keitä melkein kypsäksi, eli n. 15 minuuuttia ja lisää kananpalat ja sulatejuustot. Anna porista kunnes perunat ovat kypsiä. Lisää suolaa ja pippuria jos kaipaat lisämakua, ja silppua sekaan tuoretta persiljaa jos sellaista sattuu olemaan.

dscf6987

Pähkinäinen nuudeliwok (gluteeniton, kananmunaton, maidoton)

Tähän ruokaan käy vaikka mitkä vihannekset, pähkinätkin voi muuttaa manteleiksi, jos on allergiaa ja kanan voi jättää pois jos haluaa vegaanin.

dscf6680

Noin 5 hengen annos:

öljyä paistamiseen
3 porkkanaa
1 iso sipuli
1 keltainen paprika
1 dl pakasteherneitä
1/4 kiinankaalta

Pähkinäseokseen:
1 dl suolapähkinöitä (tai manteleita)
1 chili
2-3 valkosipulin kynttä
1 rkl hunajaa tai ruokosokeria
3 rkl soijakastiketta
pippuria ja suolaa
(jotain maustetahnaa oman maun mukaan)

4 semmosta ”vyyhtiä” riisinuudelia
400-500 g kanaa suikaleina (soijaa, suolaa ja pippuria)

Itse laitoin paksuhkot kanasuikaleet jo aamulla soijakastikkeeseen (n. 3 rkl) marinoitumaan pariksi tunniksi. Otin huoneenlämpöön n. puoli tuntia ennen paistamista. Siinä ajassa sitten ehtiikin suikaloimaan kasvikset ja surauttamaan pähkinäseoksen ainekset mikserillä tahnaksi.
Kuumenna pannu (en omista oikeaa wok-pannua, eli kasari ajaa meidän keittiössä asiansa) ja paista öljyssä kanasuikaleet kypsäksi. Siirrä sivuun odottamaan ja paista nyt vihanneksia öljyssä kunnes pehmenevät, mutta eivät täysin muussaannu (omassa tapauksessa kiinankaali ja herneet vasta loppuvaiheessa).
Valmista nuudelit ohjeen mukaan.
Sekoita kanasuikaleet vihannesten joukkoon ja kaada päälle pähkinäseos. Jos vaikuttaa kovin kuivalta, voit lisätä tilkan vettä.
Kippaa settiin vielä nuudelit ja anna makujen sekoittua.
NAUTI.

 

Ihan parhaat tortillat (gluteeniton, kananmunaton)

Me alotettiin joulumässäys jo aatonaattona. Aatto meni perinteisemmillä sapuskoilla (riisipuuro, luumusoppa, kinkku, karjalanpaisti, laatikot, monenmoiset kalat ja poro – vain muutamia mainitakseni), mutta edeltävänä päivänä mussuteltiin texmex-henkeen!

dscf6031

Molemmista pikku- (huom. NUOREMMISTA, ei pienemmistä) -veljistäni on kehkeytynyt mainioita keittiöihmisiä, joten mitä muutakaan voi odottaa kun perhe kokoontuu joulun viettoon – napa rutisee ja uuni & hella hohkaa melkeen 12 h päivässä 😉

Tästä setistä söi 7 aikuista aika täsmälleen. Muruakaan ei siis jäänyt, ja olihan meillä aika nälkä…

dscf6029

Liha (ns. pulled beef):
reilu 2 kg naudan rintaa isona kokonaisena palana
1 ps Old El Paso Chili Spice Mixiä
1 tl cayannepippuria
1 tl kuivattua korianteria
2 tl savupaprikaa
2 rkl ruokosokeria
2 tl suolaa

Ota liha huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen uuniin laittamista. Sekoita mausteet keskenään ja hiero seos sitten lihan pintaan kauttaaltaan. Kääri liha ensin leivinpaperiin ja sitten folioon, ja nosta uunivuokaan. Paista 140-150 asteessa hiljalleen 4-5 tuntia. Ota uunista ja revi liha rouheasti tarjoiluastiaan ja lisää päälle paistoliemi.
Paistumisen aikana on hyvin aikaa tehdä salsa ja kastike:

dscf6022

Salsa:
1 pussi pakastemaissia
1 prk säilykemaissia
3-4 avokadoa
1 ruukku korianteria
1 ruukku persiljaa
2 limen mehu
2-3 tomaattia
1 chili
0,5-1 punasipulia
puolikas valkosipulin kynsi
suolaa ja pippuria

Sulata maissi, pilko avokadot, tomaatit ja sipulit, sekä silppua yrtit. Sekoita kaikki salsan ainekset keskenään ja anna maustua hetki jääkaapissa.

dscf6025

Kastike:
1 prk ranskankermaa
n. 1 dl turkkilaista jogurttia
1 ruukku persiljaa
1 ruukku korianteria
1 sitruunan mehu ja kuori
suolaa&pippuria
ripaus sokeria tai vähän hunajaa
1-2 valkosipulin kynttä
1-1,5 tl juustokuminaa

Surauta sauvasekoittimella tai mixerillä kaikki ainekset maitotuotteita lukuunottamatta ensin keskenään sileäksi ja lisää sitten ranskankerma ja jogurtti. Tarkista maku 😉

dscf6032

dscf6027

Näiden lisäksi ostettiin kaupasta vehnätortilloja taviksille ja tehtiin improvisoiden gluteenittomat pitaleivät vajakeille. No ei sitten nousseet pitaleivät taskuiksi, ei sitten lainkaan, eli kiroillen halkaistiin muutama ja loppuihin lapioitiin täytteet päälle. Maku sama, mutta syönti vähän sottaisampaa…

Kokonaisuutena tämä setti vei kielet mennessään. Hyvää joulua!

Peruna-pekonipiirakka (gluteeniton)

Jälleen suolaista piirakkaa! Uusia makuyhdistelmiä minulle piirakkaan laitettavaksi, mutta hyvin toimi ja mainiolta maistui. Ohje on Yhteishyvän ruokaliitteestä, ja tällä kertaa vain hyvin vähän varioituna (jätin taatelit pois).

dscf6327

Taikinaan:

3 dl jauhoja (1 dl kaurajauhoja, 2 dl Semperin Fin Mixiä)
100 g voita
1 kananmuna
(1 rkl vettä)

Täytteeseen:

3 isoa perunaa keitettynä
1 pkt pekonia (n. 150 g)
1 punasipuli
1 paprika
1 prk (200 g) ranskankermaa
2 kananmunaa
2 dl juustoraastetta
suolaa ja mustapippuria

Nypi jauhot ja voi keskenään ja lisää sitten muna, sekä vettä jos tuntuu oikeen kuivalta. Levitä taikina pyöreään leivinpaperilla päällystettyyn vuokaan (tai irtopohjavuokaan). Voit antaa jähmettyä jääkaapissa sillä aikaa kun valmistat täytteen, mutta minulla pohja ei kyllä ehtinyt sinne saakka…
Paloittele pekoni, sipuli, paprika ja perunat. Paahda pannulla ensin pekonia kunnes se saa väriä ja lisää sitten sipuli ja paprika. Paistele hetki ja lisää perunat, sekä suolaa ja pippuria maun mukaan.
Sekoita ranskankerma, munat, juustoraaste ja mausteet keskenään.
Levitä taikinan päälle vuokaan n. puolet munaseoksesta, sitten pekoni-kasvissetti, ja vielä päälle loput munaseoksesta. Paista 175 asteessa n. 45 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.

dscf6333

Itsenäisyyspäivän ruokajuhlaa

Heitin viime viikolla ilmaan ajatuksen kolmen ruokalajin kynttiläillallisesta kotioloissa ystäväperheen kanssa itsenäisyyspäivän kunniaksi. Jotenkin liian harvoin tuntuu olevan ”aihetta” sellaisen värkkäämiseen, eikä sitä oikeen itse ja yksin jaksakaan…

dscf5821

Noh, kolmen alle 4-vuotiaan kanssa se ehkä kuulostikin toiveajattelulta, ainakin ajatus ”rauhallisesta”, ”tunnelmallisesta ruokailusta viinilasin kera” … Mutta hyvinhän kaikki meni! Välillä tissitettiin ja nukutettiin pienimpiä, luettiin satukirjoja isommalle ja ehkä pikkusen lahjottiinkin jäätelöön vedoten 😉 Yhdessä kokaten tulee jotenkin vaivattomasti valmista, eikä kenelläkään ole ravintolatason odotuksia.

Vaikka sellaisia lopulta saatiinkin. Siis ravintolatason tuotoksia!

Ruuanlaittoruokana ja energianlähteenä otettiin ensialkuun kaffet ja eilisen jätskitehtailun sivutuotoksena syntyneet kanelimarengit.

dscf5777

Kolmen tunnin kokkauksen tuloksena alkuruoaksi syötiin valkosipulikeittoa juureslastuilla, leivän kera. Maku.fi –ohjetta seurasin harvinaisen tarkasti tällä kertaa, ja joskin ensialkuun keiton maku tuntui pikkusen erikoiselta, niin herkullista oli. Eikä mitenkään liian valkosipulista, vaikka siihen VIISI kokonaista valkosipulia upposikin!

dscf5781

dscf5787

dscf5800

Pääruoaksi valmistui possupaisti kastanjoilla ja karamellisoiduilla (ei palaneilla!) sipuleilla. Lisäksi takuuhyvät uunijuurekset, sekä raikas viher-fetasalaatti. Kaikki suli suussa…

dscf5809

dscf5824

dscf5834

dscf5833

Viiniäkin saatiin, alkoholittomana. Eipä tuo mitään mullistavan makuista ollut, mutta jostain syystä nimenomaan se viinilasi tuntuu tuovan juhlan tuntua, vaikka siitä joisi hanavettä tai soda streamia.

Hetki ruoan sulattelun jälkeen otettiin vielä jälkkärit päälle, eli kotitekoista jätskiä ja marjasorbettia.

dscf5835

dscf5842

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Suolaiset muffinssit (gluteeniton, mahd. maidoton)

Googletin taannoin ohjeen suolaisiin muffinsseihin ja tällaiseen törmäsin. Siitä lähtien on ollut ohje kovassa käytössä, täytteet vaan vaihtelee. Suosittelen!

3,5 dl gluteenittomia jauhoja
2 tl leivinjauhetta
suolaa, pippuria, mausteita maun mukaan
2 kananmunaa
2 dl maitoa tai kaura/soijamaitoa
0,5 dl öljyä (esim. aurinkokuivattujen tomaattien tai fetakuutioiden öljyä)
2 dl täytteitä, esim. oliiveja, fetajuustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja, kinkkusuikaleita, pororouhetta, tonnikalaa
(päälle: juustoraastetta)

Sekoita kuivat aineet keskenään, ja yhdistä niihin kaikki muut. Sekoita nopeasti tasaiseksi ja jaa muffinsivuokiin. Itse käytän tuommoista 12 kpleen metallipeltiä, jonka voitelen saatavilla olevalla öljyllä. Pintaan voit raastaa vähän juustoa, jos käytät maitotuotteita 😉 Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia ja nauti tuoreeltaan!

dscf4898

dscf4901

 

Syyskeksit (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Pienimuotoista sadonkorjuuta kekseissä, eli porkkanoita, omenoita, kauraa, sekä talvea ja joulua enteilevää lämmittävää kanelia ja siirappia…

Tän reseptin keksin kyllä ihan ihte 🙂

100 g maidotonta margariinia
0,5 dl sokeria
0,5 dl siirappia
1,5 dl gluteenitonta kaurajauhoja
1 dl gluteenitonta jauhoseosta (Fin Mix)
0,5 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl kanelia
1 dl karkeaa omenaraastetta
1 dl hienoa porkkanaraastetta

Vaahdota margariini sokerin ja siirapin kanssa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan yhdessä raasteiden kanssa. Lusikoi teelusikalla kahdelle pellille kokkareita (näistä tulee n. 30 kpl). Paista 175 asteessa n. 10-15 minuuttia kunnes reunat saavat hieman väriä. Anna jäähtyä.

dscf4816

dscf4910

Bataattirieskat (gluteeniton, maidoton)

Eräs ystävä toi näitä kesällä tuomisinaan kahvipöytään ja ihastuimme koko perhe (nooooh, Liljan täytyy vielä saada enemmän kuin tuo YKSI hammas maistaakseen). Tätä on tehty iltapalaksi jo moooonet kerrat. Itse lunttaan ohjeen aina Uusia tuulia -blogista.

2,5 dl bataattia soseutettuna (noin puolikas bataatti keitettynä ja muusattuna)
1 muna
reilu 3 dl gluteenitonta kaurajauhoa (osan voi korvata esim. tattarijauhoilla tai kaurahiutaleilla)
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
(jauhoja leipomiseen)

Sekoita kaikki ainekset yhteen ja lusikoi pellille 7-8 rieskaa. Painele jauhotetuin käsin lätyiksi ja paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.

dscf4866

dscf4876

Juustopiiras (gluteeniton, kananmunaton)

Syy, miksi minusta ei voisi koskaan tulla vegaania on JUUSTO.

Taas yksi uusi suolaisen piirakan pohjan ohje on tuunattu ja hyväksi testattu. Uusimmasta Yhteishyvän reseptistä inspiraatioituneena päätettiin Helmin kanssa tehdä iltaruuaksi piiraas, pienellä säädöllä taas. Kaloreita ei tänä iltana laskettu! (Niin kuin nyt laskettaisi koskaan…)

dscf4781

Pohjaan:
100 g voita
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2 dl gluteenitonta jauhoseosta (Fin Mix)
1/2 tl suolaa (käytin lahjaksi saatua timjamisuolaa, njam)
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl juustoraastetta (Oltermannia)
1 dl kylmää vettä

Täytteeksi:
3 rkl vihreää pestokastiketta
1 pallo mozzarellaa
250 g kirsikkatomaatteja (miinus ne jotka Helmi popsi)
70 g juustoraastetta (Oltermannia)
mustapippuria
basilikaa (kuivattua ja tuoretta)

Sekoita jauhot, kauraryynit, leivinjauhe ja suola, sekä juusto ja nypi voin sekaan. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina pyöreälle piirakkavuoalle jauhoja apuna käyttäen ja nostele taikinaa reunoiksikin (itse käytän aina varuiksi leivinpaperia). Esipaista 200 asteessa reilu 10 minuuttia. Lusikoi sitten päälle pesto, asettele mozzarellasiivut, juustoraaste ja halkaistut kirsikkatomaatit, rouhi mustapippuria ja sirottele kuivattua basilikaa. Paista vielä 15-20 minuuttiia kunnes juusto on sulanut ja hieman ruskistunut. Koristele tuoreella basilikalla.

dscf4773     dscf4780

dscf4797