Taatelileivokset (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Nämä taatelileivokset loihti äiti-Sinikka vävypojalleen kun tulimme joulunviettoon Toholammille. Perinteiselle taatelikakulle nämä leivokset antavat hyvän vastuksen ja ovat toisaalta siinäkin mielessä käteviä, että sulamaan voi ottaa vaikka leivos kerrallaan – mikäli nyt ylipäätään säilyvät pakkaseen asti… 😉

DSC_0108Taatelileivokset

1 paketti kivettömiä taateleita
3 dl kiehuvaa vett

150g margariinia
2 dl sokeria
4 tl No Egg -kananmunankorviketta sekoitettuna 1,5 dl vichyä (TAI 2 kananmunaa mikäli siedät kananmunaa)
2 tl vaniljasokeria
5 dl Provena kaurajauhoa
2 tl soodaa

Kiehauta taatelit vedessä ja soseuta sauvasekottimella (kannattaa tarkistaa, ettei ole kivien jäämiä). Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään sekä valmista kananmunankorvike. Lisää margariini-sokerivaahtoon kuivat aineet, taatelisose sekä kananmunankorvike. Annostele muffinsivuokiin ja paista n. 15-20 minuuttia 175 C.

Kuorrutukseksi meillä on käytetty sulatettua suklaata, sillä Petterille ei kookos käy.  Leivoksille löytyy kuitenkin myös oma kuorrutuksensa joka valmistetaan leivoksien paistuessa ja paistetaan vielä hetki.

Kuorrutus
150 g margariinia
3 dl fariinisokeria
1,25 dl kaurakermaa
4,5 dl kookoshiutaleita

Sulata margariini ja lisää fariinisokeri, kerma ja kookoshiutaleet. Kiehauta seosta muutama minuutti. Levitä kuorrutus kun pohjat ovat melkein paistuneet (olleet uunissa n. 15-20 minuuttia) ja paista vielä 5 minuuttia.

Vinkki! Kaurajauhot voi myös korvata muilla jauhoilla. Äidin varastosta leivontahetkellä löytyi peruna- ja maissijauhoja, joista tuli vallan mainioita leivoksia niin ikään.

Jouluisia herkkuja erityisruokavalioille

Kävimme yhdessä Turun Forumin leikkilässä pitämässä pientä info-jutustelu-maisteluiltaa maanantaina 14.12.2015 yhteistyössä MLL:n, Smallstoren ja Siivouspalvelu Kodan kanssa. Saatiin hyvää mieltä, vertaistukea, uusia ideoita ja haasteitakin! 🙂

Nappasimme mukaan mm. Leikkilästä lähteneet viimeiset asiakkaat ja niinhän se on, että kun nykypäivänä nykäisee hihasta vaikka ihan tuntematonta kadulla, joko hänellä, tai jollain hänen lähipiirissä olevalla on jonkinasteisia ruokarajoitteita. Allergioita, yliherkkyyksiä tai periaatteellisia päätöksiä esim. suosia kasvikunnan tuotteita. Mutta kyllähän kaikille jotain suuhunpantavaa aina löytyy, pitää vain käyttää luovuutta, tutustua kauppojen tarjontaan ja internetin ihmeelliseen maailmaan!

Kamera unohtui laukkuun, mutta yksi kännykkäkuva tuli tallennettua, jospa ensi kerralla enemmän! 🙂

image1-2

Me tarjosimme makeina maistipaloina glögin ja kahvin kera:

Pitsisiä kauralastuja (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)
Torttuja (gluteeniton)
Joulupiirakkaa (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Suolaisina maistiaisina:

Siemennäkkäriä (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Ja jotain herkkua siltä väliltä:

Kaura-lakritsipalleroita

Kaura-lakupallerot (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Näissä palloissa on käytetty ihania gluteenittomia Johan Bülow:n lakritsituotteita, jotka hankin Smallstoresta, joka on ihana delikauppa Turussa! Heiltä löytyy myös verkkokauppa, jonka kautta tuotteita voi tilata suoraan kotiin. Kannattaa tutustua! 🙂

Kaura-lakritsipallot (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

100 g pehmeää voita tai margariinia
3 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
2 rkl kylmää kahvia
1 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
n. 10 palaa (tai maun mukaan) Johan Bülow:n lakritsia

Koristeluun:
2-3 rkl Johan Bülow:n lakritsijauhetta

Sekoita pehmeä voi tai margariini ja sokeri isokokoiseen kulhoon. Sekoita taikina tasaiseksi puuhaarukalla tai -kauhalla. Lisää joukkoon kaurahiutaleet, kaakaojauhe ja vaniljasokeri sekä pieniksi paloiksi pilkottu lakritsi. Sekoita ja kaada joukkoon KYLMÄ kahvi. Jatka sekoittamista. Ota pieniä nökäreitä käsillä taikinasta ja pyöritä palloksi, jos jää kiinni käsiin lisää kolmas lusikallinen kahvia. Pyörittele lopuksi taikinapallot lakritsijauheessa. Laita pallot lopuksi jääkaappiin n. 30 min. Annosten määrä riippuu kuinka isoja palloja teet!

Joulupiirakka (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Piparin ja joulun tuoksua ilmassa… Tämä resepti on on pellin kokoiseen piirakkaan. Puolittamalla määrät saat pyöreän piirakkavuoan täyteen. Koska piirakka on aika makea, tykkään lisätä siihen happamia marjoja, lempparina puolukka! Ne myös saavat piirakan näyttämään kauniin jouluiselta.

DSCF5350

Ohje:

4 dl gluteenitonta jauhoseosta (esim. Semperin Fin Mix)
1 dl sokeria
½ tl neilikkaa
½ tl inkivääriä
½ tl kardemummaa
2 tl kanelia
1 tl soodaa
1 dl sulatettua maidotonta margariinia (eli 100 g)
1 dl siirappia
200 g soijajogurttia

Päälle:
¾ dl sulatettua margariinia (vajaa 100 g)
1 ½ dl fariinisokeria
2 dl (100 g) manteli-tai hasselpähkinärouhetta
1 tl kanelia
1-2 dl jäisiä puolukoita tai karpaloita

Sekoita taikinan kuivat aineet ensin keskenään. Sekoita eri kulhossa sulatettu margariini, siirappi ja soijajogurtti ja lisää sitten siihen kuivat aineet. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla päälle pellille (n. 30×40 cm). Sekoita päälle tulevat aineet keskenään, ja ripottele seos taikinan pinnalle. Lisää viimeiseksi marjat. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia pellin koosta ja piirakan paksuudesta riippuen.

DSCF5345

Pitsiset kauralastut (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

n. 60 kplDSCF5151

2,5 dl kaurahiutaleita
0,5 dl kaurajauhoja
1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta (Semperin Fin Mix)

2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl ksantaania
125 g sulatettua margariinia
3/4 dl siirappia

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja lisää sitten sulatettu margariini ja siirappi. Sekoita tasaiseksi. Ota taikinasta pieniä nokareita pellille teelusikalla (9 kpl per pelti) ja jätä reeeeeilusti leviämisvaraa. Paista 200 asteessa n. 5 minuuttia ja anna jäähtyä tasaisella ennen kuin irrotat leivinpaperista. Säilytä tiiviissä rasiassa.

Vinkki! Jos olet lakritsin ystävä, kokeileppa lisätä hiukkasen Smallstoren lakritsijauhetta taikinaan 😉

Joulutortut (gluteeniton)

Tämä resepti on Gluteenitonta leivontaa -blogista ja todella hyväksi koettu. Taisin viime vuonna kokeilla tätä ensi kertaa ja vuosien tortuttomuuden jälkeen olin aivan seitsemännessä taivaassa! Ihan joulufiilis suussa, ja voittaa valmistaikinat sata-nolla!

Joulutorttujen lisäksi taikinasta valmistuu esim. pasteijat suolaisella täytteellä. Koska gluteenittoman taikinan leivonta on sitkon puuttuessa aina vähän hankalampaa kuin vehnätaikinan, kannattaa ottaa työn alle pieni pala kerrallaan ja käsitellä mahdollisimman kylmänä. Tähtitortun malliin minä en ole jaksanut näitä koskaan värkätä, sillä maku on sama myös puolen kuun mallissa (ja kun tekee pieniä, saa syödä monta!)

DSCF5103

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Taikinaan:

n. 50 pientä ”puolikuu”-torttua

250 g voita tai margariinia
5 ½ dl gluteenittomia jauhoja (Semperin Fin Mix)
1 tl leivinjauhetta
½ tl ksantaania tai psyllium-jauhetta
250 g maitorahkaa
1 muna

Nypi voi/margariini ja keskenään sekoitetut kuivat ainekset tasaiseksi muruksi. Sekoita keskenään maitorahka ja muna, ja lisää ne taikinaan. Vaivaa seos lusikalla tai mieluummin käsin tasaiseksi.
Anna kovettua jääkapissa pari tuntia tai yön yli. Ota leivontaan taikinaan pala kerrallaan (itse leivon taikinan 4-5 osassa), ja vaivaa taikina nopeasti palloksi ja kaulitse kevyesti jauhotetulla pöydällä levyksi. Leikkaa muotin tai teräväreunaisen lasin avulla ympyröitä. Laita keskelle luumusosetta (tai muuta täytettä) ja taita puoleksi. Painele reunat yhteen ja nosta pellille. Voitele munalla ja paista 225 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes pinta on saanut kauniin värin.

Siemennäkkäri (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Tämä ohje on Risenta -maissijauhon kyljestä, mutta muutkin maissijauhot käyvät ja siemenissä ja mausteissa voi vapaasti soveltaa. Kiva ja kuiva matka/retkieväs, kun siemenet antavat energiaa. Käy myös tapaspöytään tai sipseinä naposteltaviksi.

2 dl maissijauhoja
2 dl siemeniä (kurpitsan-, auringonkukan-, seesamin-, chian-, pellavan- ….)
0,5 dl öljyä (myös maustetut öljyt sopii)
2 dl kiehuvaa vettä
yrttejä maun mukaan
sormisuolaa tai maustettua suolaa esim. Smallstoren punapaprikaa

DSCF6399

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja levitä tasaiseksi levyksi leivinpaperilla päällystetylle uuninpelille. Voit ripotella sormisuolan myös päälle, jolloin se jää kauniiksi kiteiksi. Paista 150 asteessa n. 45 minuuuttia. Pieni paahteisuus vain parantaa makua. Jos aikeissa on saada nättejä palasia, kannattaa jo ennen paistoa ruuduttaa levy veitsellä painellen sopivan kokoisiksi paloiksi.

 

Nopea paistettu riisi (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Arjen sujuvuutta ajatellen olen alkanu keittää riisiä melkeen aina tupla-annoksen. Se mikä jää tänään syömättä, paistetaan huomenna pannulla pekonin, herneiden, maissin ja mantelilastujen kanssa. Yksinkertaisuudessaan ja maussaan tämä on pelastanut jo monta iltaa, kun tullaan nälkäisenä kotiin! Uskoisin, että pekonia voisi myös hamstrata pakkaseen, jolloin aineksetkin olisivat aina ”hätävara-valmiina”. Äkkiähän ne siinä kuumalla pannulla sulaa…

Eli siis, kolmelle hengelle tarvitaan:DSCF4406
n. 5 dl keitettyä, jäähdytettyä riisiä
pari-kolme-neljä-viisi pekonisiivua
kourallinen/pussillinen pakastevihanneksia (herne, maissi, paprika…)
kourallinen mantelilastuja
suolaa, pippuria, mausteita oman mieltymyksen mukaan

Paista suikaloituja pekoneita pannulla pari minuuttia, kunnes ovat rapsakoituneet. Pekonista irtoaa sopivasti rasvaa ja makua, eli öljyä ei tarvita, vaan voit lisätä riisit ja pannuun ja paistella niitä kunnes lämpenevät kunnolla ja alkavat myös saada vähän väriä. Lisää herneet ym. ja mantelilastut ja mausta. Kääntele ja paista kunnes satsi on kuumaa ja herkullista.

Saunaillanpiirakka (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

En oikein tiedä mistä tämä resepti on tullut meidän perheeseen, mutta pieni olen silloin ollut – sen tiedän. Sanansa mukaisesti sitä on tehty usein viikonloppuna, saunan jälkeen tämä on lämmintä, hyvää ja kivaa vaikkapa salaatin kanssa. Tästäkin reseptistä löydät kaksi versiota: erikoisruokavaliolle sopivan sekä tavallisen. (Kuva on tulossa myöhemmin, piirakat ovat aina kadonneet ennen kuin kuva on ennätetty ottamaan… :D)

Saunaillanpiirakka (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Pohja:
1 dl Mummon Mielihyvä perunahiutaletta
2 dl vettä
n. 2 1/2 dl Provena kaurajauhoa (jos haluat lisätä terveellisyyttä, korvaa puolet jauhoista Provenan täysjyväkaurajauhoilla 🙂 )
2 tl leivinjauhetta
1/2 öljyä

Pinnalle:
100-200g kinkkua, kirjolohta, tonnikalaa,paistettua jauhelihaa,  kasviksia, sieniä ym.
1 prk (2dl) Planti ruokakermaa (voi käyttää maustettua tai maustamatonta)
4 tl No Egg -kananmunankorviketta sekoitettuna veteen ohjeen mukaan

Sekoita pohjan kaikki aineet keskenään ja taputtele taikina piirakkavuokaan. Lisää haluamasi täytteet (minun perheessä yksi suosikkiyhdistelmä on kinkku-aurajuusto-persikka). Valmista kananmunankorvikkeesta seos ja sekoita se ruokakerman joukkoon. Kaada kermaseos täytteiden päälle ja paista 175C 20-30 minuuttia.

 

Ja ”normiohje” löytyy tästä:

Pohja:
1 dl perunamuusijauhetta
2 dl vettä
n.2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 dl öljyä

Täyte:
100-200g kinkkua, kirjolohta, tonnikalaa,paistettua jauhelihaa,  kasviksia, sieniä ym.
1 prk kermaviiliä tai 2 dl vettä
1-2 munaa
2 dl juustoraastetta

Resepti by Anna

Banaanipiirakka (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Äitini on tehnyt banaanipiirakkaa pikaleipomuksena vieraille kun olen ollut pieni. BanaanipiirakkaSiispä innostuin väsäämään Petterille oman -ton -ton -version 🙂 Postauksen lopusta löydät myös ”tavis”-reseptin.

Banaanipiirakka 

4 1/2 dl Provena kaurajauhoa, sininen pussi (halutessasi voit korvata puolet jauhoista Provenan täysjyväkaurajauholla, punainen pussi)
2 1/2 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vanilliinisokeria
100g sulatettua margariina
5 tl No egg -kananmunankorviketta
1dl vichyä (kannattaa ottaa esim. Olvin tavallista, korkeahiilihappoista)
3 kpl hienonnettua banaania

Kuorrutus:
100g margariinia
2 rkl vahvaa kahvia (espressoa)
250g tomusokeria

Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, lisää hienonnettu banaani, sulatettu margariini sekä keskenään sekoitettu kananmunankorvike ja vichy (Huom! Kuohuvat aika paljon, eli laita esim. korkeaan lasiin kun sekoitat!). Kaada pellille leivinpaperin päälle. Paista 200*C n. 20-30 minuuttia. Sekoita kuorrutuksen aineet ja kaada jäähtyneen piirakan päälle. Koristele strösseleillä, pähkinällä tai vaikka raastetulla tummalla suklaalla.

 

”Normiversio” Banaanipiirakka

4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl vanilliiinisokeria
100g sulatettua voita
4 munaa
3 kpl hienonnettua banaania

Kuorrutus:
100g voita
2 rkl vahvaa kahvia
250g tomusokeria

Resepti by Anna