Suolaiset muffinssit (gluteeniton, mahd. maidoton)

Googletin taannoin ohjeen suolaisiin muffinsseihin ja tällaiseen törmäsin. Siitä lähtien on ollut ohje kovassa käytössä, täytteet vaan vaihtelee. Suosittelen!

3,5 dl gluteenittomia jauhoja
2 tl leivinjauhetta
suolaa, pippuria, mausteita maun mukaan
2 kananmunaa
2 dl maitoa tai kaura/soijamaitoa
0,5 dl öljyä (esim. aurinkokuivattujen tomaattien tai fetakuutioiden öljyä)
2 dl täytteitä, esim. oliiveja, fetajuustoa, aurinkokuivattuja tomaatteja, kinkkusuikaleita, pororouhetta, tonnikalaa
(päälle: juustoraastetta)

Sekoita kuivat aineet keskenään, ja yhdistä niihin kaikki muut. Sekoita nopeasti tasaiseksi ja jaa muffinsivuokiin. Itse käytän tuommoista 12 kpleen metallipeltiä, jonka voitelen saatavilla olevalla öljyllä. Pintaan voit raastaa vähän juustoa, jos käytät maitotuotteita 😉 Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia ja nauti tuoreeltaan!

dscf4898

dscf4901

 

Syyskeksit (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Pienimuotoista sadonkorjuuta kekseissä, eli porkkanoita, omenoita, kauraa, sekä talvea ja joulua enteilevää lämmittävää kanelia ja siirappia…

Tän reseptin keksin kyllä ihan ihte 🙂

100 g maidotonta margariinia
0,5 dl sokeria
0,5 dl siirappia
1,5 dl gluteenitonta kaurajauhoja
1 dl gluteenitonta jauhoseosta (Fin Mix)
0,5 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl kanelia
1 dl karkeaa omenaraastetta
1 dl hienoa porkkanaraastetta

Vaahdota margariini sokerin ja siirapin kanssa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan yhdessä raasteiden kanssa. Lusikoi teelusikalla kahdelle pellille kokkareita (näistä tulee n. 30 kpl). Paista 175 asteessa n. 10-15 minuuttia kunnes reunat saavat hieman väriä. Anna jäähtyä.

dscf4816

dscf4910

Bataattirieskat (gluteeniton, maidoton)

Eräs ystävä toi näitä kesällä tuomisinaan kahvipöytään ja ihastuimme koko perhe (nooooh, Liljan täytyy vielä saada enemmän kuin tuo YKSI hammas maistaakseen). Tätä on tehty iltapalaksi jo moooonet kerrat. Itse lunttaan ohjeen aina Uusia tuulia -blogista.

2,5 dl bataattia soseutettuna (noin puolikas bataatti keitettynä ja muusattuna)
1 muna
reilu 3 dl gluteenitonta kaurajauhoa (osan voi korvata esim. tattarijauhoilla tai kaurahiutaleilla)
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
(jauhoja leipomiseen)

Sekoita kaikki ainekset yhteen ja lusikoi pellille 7-8 rieskaa. Painele jauhotetuin käsin lätyiksi ja paista 200 asteessa n. 20 minuuttia.

dscf4866

dscf4876

Juustopiiras (gluteeniton, kananmunaton)

Syy, miksi minusta ei voisi koskaan tulla vegaania on JUUSTO.

Taas yksi uusi suolaisen piirakan pohjan ohje on tuunattu ja hyväksi testattu. Uusimmasta Yhteishyvän reseptistä inspiraatioituneena päätettiin Helmin kanssa tehdä iltaruuaksi piiraas, pienellä säädöllä taas. Kaloreita ei tänä iltana laskettu! (Niin kuin nyt laskettaisi koskaan…)

dscf4781

Pohjaan:
100 g voita
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2 dl gluteenitonta jauhoseosta (Fin Mix)
1/2 tl suolaa (käytin lahjaksi saatua timjamisuolaa, njam)
1 tl leivinjauhetta
0,5 dl juustoraastetta (Oltermannia)
1 dl kylmää vettä

Täytteeksi:
3 rkl vihreää pestokastiketta
1 pallo mozzarellaa
250 g kirsikkatomaatteja (miinus ne jotka Helmi popsi)
70 g juustoraastetta (Oltermannia)
mustapippuria
basilikaa (kuivattua ja tuoretta)

Sekoita jauhot, kauraryynit, leivinjauhe ja suola, sekä juusto ja nypi voin sekaan. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Levitä taikina pyöreälle piirakkavuoalle jauhoja apuna käyttäen ja nostele taikinaa reunoiksikin (itse käytän aina varuiksi leivinpaperia). Esipaista 200 asteessa reilu 10 minuuttia. Lusikoi sitten päälle pesto, asettele mozzarellasiivut, juustoraaste ja halkaistut kirsikkatomaatit, rouhi mustapippuria ja sirottele kuivattua basilikaa. Paista vielä 15-20 minuuttiia kunnes juusto on sulanut ja hieman ruskistunut. Koristele tuoreella basilikalla.

dscf4773     dscf4780

dscf4797

Paahdetun bataatin salaatti (gluteeniton, kananmunaton, mahd. maidoton)

Lilja alkaa olla reilun puolen vuoden iässä, jolloin suosituksena on tissimaidon lisäksi alkaa tarjota muitakin makuja ja kiinteämpää evästä. Nyt alkaa se haastava kausi jolloin ei voi vain avata maitobaaria paikassa kuin paikassa, vaan pitäisi kehittää 4-5 kertaa päivässä, meidän kolmen lisäksi, pikkuihmiselle oma terveellinen ja maukas (sose/sormi)ruoka… Tosin päätin, että Lilja oppii jo alusta asti syömään myös kaupan purkkiruokia. Se vaan on etenkin matkaolosuhteissa niin paljon helpompaa!

Joka tapauksessa ihan ensimmäiset lusikalliset sisälsivät perinteistä kotikeittoista perunaa ja porkkanaa, mutta bataatti on kyllä sittemmin vienyt niistä voiton makeudellaan ja ”kermaisuudellaan”. Nyt lähteekin melkeen joka kauppareissulta ”makea peruna” kotiin. Eikä bataattia siis syö vain Lilja 😉 …

dscf4807

Tämä ohje on mummulta saatu ja tuunattu, yksinkertaisuudessaan hyvä.

img_20160914_124130

1 iso bataatti

oliiviöljyä (tai aurinkokuivattujen tomaattien öljyä)
suolaa

n. 100 g fetajuustoa (ihan naturel tai öljyyn säilöttynä)
n. 5 aurinkokuivattua tomaattia suikaleina
1 prk tai n. 2 dl valmiiksi keitettyjä kikherneitä
pippuria ja yrttimaustetta
paahdettuja siemeniä (auringonkukan-, kurpitsan-, seesamin-… jne.)

Kuutioi bataatti, levitä uunipellille, mausta suolalla ja hulauttele päälle öljyä. Paahda 225 asteessa n. 25 minuuttia, tai kunnes kuutiot ovat pehmeitä, eikä vielä ihan muusia. Anna jäähtyä. Sekoita varovasti kaikki muut aineet bataatteihin (tarjoa kuutioitu feta erikseen jos ruokakunnassa on maitoallergisia tai vegaaneja). Mausta pippurilla ja yrteillä. Anna maustua ainakin hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

Olipa siemennäkkärin kanssa aika hyvää.

Tomaatti-tonnikalapiirakka (gluteeniton, kananmunaton)

Tämän ohjeen juuret johtavat historiassa ainakin 15 vuotta taaksepäin, jolloin Anna-lehdessä oli tomaattipiiraan ohje. Sen jälkeen reseptiä on tehty varmaan satoja kertoja, ja onhan se kokenut muutoksiakin mm. saadessaan täytteeseen lisäksi tonnikalaa, ja pohjan kehittyessä gluteenittomaksi. Käytän nykyään melkeinpä aina blogistelija-Annalta saamaani suolaisen piirakan pohja -ohjetta, vähän taas varioiden.

DSCF2466

Pohjaan:
1 dl perunamuusijauhetta
2,5 dl vettä (tai enemmän)
0,5 dl öljyä
2 dl jauhoja (kaurajauhoa ja Fin mixiä)
ripaus suolaa
1 tl leivinjauhetta

Päälle:
2 rkl sinappia
1 prk tonnikalaa
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
4-5 tomaattia
0,5 dl oliiviöljyä
iiisso kourallinen tuoreita yrttejä (tai pari rkl kuivattuja) – ainakin basilikaa ja persiljaa
suolaa, pippuria
1-2 dl juustoraastetta

DSCF2463

Pohjaan: Sekoita muusijauhe (tai hiutaleet) veteen ja anna imeytyä. Lisää öljy ja keskenään sekoitetut kuivat aineet takinaan ja vaivaa nopeasti tasaiseksi. Levitä piirakkavuokaan (semmonen normi pyöreä n. 23 cm).

Täytteeseen: Tee öljyseos maustumaan, eli sekoita oliiviöljy, tuoreet yrtit, 2 valkosipulin kynttä, suola ja pippuri. Silppua sipuli ja valkosipulit, sekä siivuta tomaatit ja raasta juusto valmiiksi. Paista sipuleita ja valkosipulia hetki pannulla tilkassa öljyä, ja lisää tonnikala. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla ja paista muutama minuutti.

Levitä piirakan päälle pohjalle sinappi, sitten tonnikala, tomaatit, yrtti-öljyseos, ja lopuksi juustoraaste. Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia tai kunnes taikinan reunat ovat ruskettuneet, juusto sulanut ja rapeutunut, ja keittiön vallannut ihana valkosipulin tuoksu!

DSCF2464

 

Lime-lakritsijäätelö (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

En tiedä mistä äitini oli löytänyt supersimppelin jäätelöohjeen, jossa sekoitetaan purkki kondensoitua maitoa ja purkki creme frecheä, sekä 4 limen kuori ja mehu…ja pakastetaan. Namskukkuuta oli.

No rupesin sitten miettimään, eikö vastaavaa voisi tehdä maidottomastikin. Kyllä voi!

1 pkt Tofutti creamy smooth soija”tuorejuustoa”
1 prk Alpro -soija vispautuvaa kermaa
1-1,5 dl sokeria
2 limen kuori raastettuna ja mehu puristettuna
1 tl lakritsijauhetta

DSCF1123

Vatkaa soijakerma vaahdoksi ja lisää sekaan tofutti ja sokeri (määrä maun ja mieltymyksien mukaan). Raasta limen kuori, purista mehu ja lisää seokseen. Lakritsijauheen voit joko vatkata ”taikinaan” tai varovasti pyöritellä seokseen, jolloin jäätelöön jää lakritsiraitoja… Laita pakastimeen jäätymään joko isompaan kulhoon/rasiaan tai valmiisiin annoskuppeihin.

DSCF1162-Edit

Ota jätski ulos  pehmenemään 10-15 minuuttia ennen tarjoilua, jotta saat lusikoitua sen kiroilematta.

Tosin tämä ohje toimi jäädyttämättäkin, lime-lakritsimoussena!

Jauhelihakastike ja potut (gluteeniton, kananmunaton, mahd. maidoton)

Perussetistä, eli kuoripotuista ja jauhelihakastikkeesta tulee ihan pikkusen arkea parempia, kun tekee raikkaan salaatin, paistaa kylkeen paketin halloumijuustoa ja terästää perunat kotitekoisella pestolla. Toki myös klassiset suolakurkkuviipaleet passaavat kylkeen.

DSC_1361

Jauhelihakastikkeeseen (noin 6 annosta):

700 g jauhelihaa
1 iso sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
loraus öljyä paistamiseen
n. 1 dl Milletin gluteenitonta kastikejauhoa (hirssi, amarantti, riisi)
n. 5 dl vettä
suolaa, pippuria ja pizzamaustetta

Silppua sipulit ja valkosipulit. Kuullota niitä hetki öljyssä pannulla ja lisää jauheliha. Käristele kunnes liha on kypsää, ja lisää sitten jauhot. Sekoita ja anna ruskistua hetki ja lisää vesi ja mausteet. Anna porista ja maustua vähintään kymmenisen minuuttia.

Kotitekoiseen pestokastikkeeseen:

1 ruukku tai iiiiiso nippu tuoretta basilikaa (+ persiljaa)
1 valkosipulin kynsi murskattuna
pikku kourallinen manteleita, auringonkukan- tai pinjan siemeniä
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
0,5 dl raastettua kovaa juustoa (parmesaani, manchego tai maidoton vastike)

Kaikki tehosekoittimeen ja SURRRRRRR. Valmista.

Romesco-kana (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Juhannuksen kunniaksi hommasimme aika hervottoman kokoisen hiiligrillin (siis 2,5-vuotiaan kielellä, joka ei osaa sanoa G, R tai L-kirjaimia, kjii-in) ja tietysti kjiiattavaa, eli makkaraa (uusi HK:n Krakovan WOJTEK on hyvää!), kanaa, ananasta ja halloumia.

DSC_1165_00010

DSC_1174_00015

Tein uusien pottujen kaveriksi kotitekoista pestoa ja kanalle Pirkan uusimman ruokalehden innoittamana  romesco-kastiketta (gluteenittomana). Sitä tuli iso annos, joten jämistä jatko-kehittelin kanakastikkeen:

Romesco-kastike:

3 tomaattia
1 punainen paprika
1 dl kuorittuja manteleita
1 viipale leipää (käytin puolikkaan Moilas-aamiaissämpylän, joka ei muuten ole kananmunaton)
3 valkosipulin kynttä murskattuna
1 mieto chili silputtuna
1,5 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
mustapippuria
ripaus savupaprikaa

Lisäksi:

n. 400 g kanafileitä suikaleina
suolaa ja pippuria

riisiä tai riisinuudelia
tuoretta basilikaa

Aloita siis kastikkeen valmistuksella. Puolita tomaatit ja paprika. Levitä ne uunipellille leivän ja manteleiden kera. Paahda 225 asteessa ohjeen mukaan 5 minuuttia ensin ja sitten vielä tomaatteja ja paprikaa kymmenisen minuuttia. Unohdin kaikki uuniin, ja olivat ehkä vartin… (okei, pari mantelia paahtui turhankin tummaksi, eli parempi ois ollu pitäytyä ohjeessa…). Anna jäähtyä hetki ja surauta sitten kaikki ainekset yhteen tehosekoittimessa. Anna maustua jääkaapissa hetki.

Kanakastikkeeseen: paista kanat ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää romesco-kastike ja anna kiehua. Tarkista maku, lisää lopuksi tuoretta basilikaa. Tarkoituksena oli keittää riisiä seuraksi, mutta koska kaapissa ei ollutkaan riisiä, keitin riisinuudelia, ja oikein hyvin toimi sekin!

DSCF1144

Kesäruokaa (maidoton, kananmunaton, gluteeniton)

Tuoreen basilikan tuoksu. Uudet perunat. Savukala.

Blogistelijat tapasivat Törmis-Borczuchin uudessa kortteerissa ja nauttivat kesäisistä mauista. Sen parempaa ja yksinkertaisempaa ei olekaan, kuin savupala ja uudet potut! Nyt kala oli lohta (ihan valmiiksi savustettuna) ja potut sai uutta tvistiä oliiviöljystä, omenaviinietikasta ja valkopippurista. Ei siis tarvi aina olla VOITA!

DSCF0959

Alkupalana/salaattina toimivat tomaatti-basilika-mozzarella (-tai vaihtoehtoisesti kikherne)-tikut dipattuna balsamicoon, ja hölskytyskurkut.

DSCF0955

DSCF0957

Jälkiruokana kaffen kera maidoton juustokakku vadelmakiilteellä ja vegaani-mangojätskiä. Omnom. Ei muuta.

DSCF0964