Tomaatti-tonnikalapiirakka (gluteeniton, kananmunaton)

Tämän ohjeen juuret johtavat historiassa ainakin 15 vuotta taaksepäin, jolloin Anna-lehdessä oli tomaattipiiraan ohje. Sen jälkeen reseptiä on tehty varmaan satoja kertoja, ja onhan se kokenut muutoksiakin mm. saadessaan täytteeseen lisäksi tonnikalaa, ja pohjan kehittyessä gluteenittomaksi. Käytän nykyään melkeinpä aina blogistelija-Annalta saamaani suolaisen piirakan pohja -ohjetta, vähän taas varioiden.

DSCF2466

Pohjaan:
1 dl perunamuusijauhetta
2,5 dl vettä (tai enemmän)
0,5 dl öljyä
2 dl jauhoja (kaurajauhoa ja Fin mixiä)
ripaus suolaa
1 tl leivinjauhetta

Päälle:
2 rkl sinappia
1 prk tonnikalaa
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
4-5 tomaattia
0,5 dl oliiviöljyä
iiisso kourallinen tuoreita yrttejä (tai pari rkl kuivattuja) – ainakin basilikaa ja persiljaa
suolaa, pippuria
1-2 dl juustoraastetta

DSCF2463

Pohjaan: Sekoita muusijauhe (tai hiutaleet) veteen ja anna imeytyä. Lisää öljy ja keskenään sekoitetut kuivat aineet takinaan ja vaivaa nopeasti tasaiseksi. Levitä piirakkavuokaan (semmonen normi pyöreä n. 23 cm).

Täytteeseen: Tee öljyseos maustumaan, eli sekoita oliiviöljy, tuoreet yrtit, 2 valkosipulin kynttä, suola ja pippuri. Silppua sipuli ja valkosipulit, sekä siivuta tomaatit ja raasta juusto valmiiksi. Paista sipuleita ja valkosipulia hetki pannulla tilkassa öljyä, ja lisää tonnikala. Mausta kevyesti suolalla ja pippurilla ja paista muutama minuutti.

Levitä piirakan päälle pohjalle sinappi, sitten tonnikala, tomaatit, yrtti-öljyseos, ja lopuksi juustoraaste. Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia tai kunnes taikinan reunat ovat ruskettuneet, juusto sulanut ja rapeutunut, ja keittiön vallannut ihana valkosipulin tuoksu!

DSCF2464

 

Lime-lakritsijäätelö (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

En tiedä mistä äitini oli löytänyt supersimppelin jäätelöohjeen, jossa sekoitetaan purkki kondensoitua maitoa ja purkki creme frecheä, sekä 4 limen kuori ja mehu…ja pakastetaan. Namskukkuuta oli.

No rupesin sitten miettimään, eikö vastaavaa voisi tehdä maidottomastikin. Kyllä voi!

1 pkt Tofutti creamy smooth soija”tuorejuustoa”
1 prk Alpro -soija vispautuvaa kermaa
1-1,5 dl sokeria
2 limen kuori raastettuna ja mehu puristettuna
1 tl lakritsijauhetta

DSCF1123

Vatkaa soijakerma vaahdoksi ja lisää sekaan tofutti ja sokeri (määrä maun ja mieltymyksien mukaan). Raasta limen kuori, purista mehu ja lisää seokseen. Lakritsijauheen voit joko vatkata ”taikinaan” tai varovasti pyöritellä seokseen, jolloin jäätelöön jää lakritsiraitoja… Laita pakastimeen jäätymään joko isompaan kulhoon/rasiaan tai valmiisiin annoskuppeihin.

DSCF1162-Edit

Ota jätski ulos  pehmenemään 10-15 minuuttia ennen tarjoilua, jotta saat lusikoitua sen kiroilematta.

Tosin tämä ohje toimi jäädyttämättäkin, lime-lakritsimoussena!

Jauhelihakastike ja potut (gluteeniton, kananmunaton, mahd. maidoton)

Perussetistä, eli kuoripotuista ja jauhelihakastikkeesta tulee ihan pikkusen arkea parempia, kun tekee raikkaan salaatin, paistaa kylkeen paketin halloumijuustoa ja terästää perunat kotitekoisella pestolla. Toki myös klassiset suolakurkkuviipaleet passaavat kylkeen.

DSC_1361

Jauhelihakastikkeeseen (noin 6 annosta):

700 g jauhelihaa
1 iso sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
loraus öljyä paistamiseen
n. 1 dl Milletin gluteenitonta kastikejauhoa (hirssi, amarantti, riisi)
n. 5 dl vettä
suolaa, pippuria ja pizzamaustetta

Silppua sipulit ja valkosipulit. Kuullota niitä hetki öljyssä pannulla ja lisää jauheliha. Käristele kunnes liha on kypsää, ja lisää sitten jauhot. Sekoita ja anna ruskistua hetki ja lisää vesi ja mausteet. Anna porista ja maustua vähintään kymmenisen minuuttia.

Kotitekoiseen pestokastikkeeseen:

1 ruukku tai iiiiiso nippu tuoretta basilikaa (+ persiljaa)
1 valkosipulin kynsi murskattuna
pikku kourallinen manteleita, auringonkukan- tai pinjan siemeniä
0,5 dl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria
0,5 dl raastettua kovaa juustoa (parmesaani, manchego tai maidoton vastike)

Kaikki tehosekoittimeen ja SURRRRRRR. Valmista.

Romesco-kana (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Juhannuksen kunniaksi hommasimme aika hervottoman kokoisen hiiligrillin (siis 2,5-vuotiaan kielellä, joka ei osaa sanoa G, R tai L-kirjaimia, kjii-in) ja tietysti kjiiattavaa, eli makkaraa (uusi HK:n Krakovan WOJTEK on hyvää!), kanaa, ananasta ja halloumia.

DSC_1165_00010

DSC_1174_00015

Tein uusien pottujen kaveriksi kotitekoista pestoa ja kanalle Pirkan uusimman ruokalehden innoittamana  romesco-kastiketta (gluteenittomana). Sitä tuli iso annos, joten jämistä jatko-kehittelin kanakastikkeen:

Romesco-kastike:

3 tomaattia
1 punainen paprika
1 dl kuorittuja manteleita
1 viipale leipää (käytin puolikkaan Moilas-aamiaissämpylän, joka ei muuten ole kananmunaton)
3 valkosipulin kynttä murskattuna
1 mieto chili silputtuna
1,5 rkl omenaviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
mustapippuria
ripaus savupaprikaa

Lisäksi:

n. 400 g kanafileitä suikaleina
suolaa ja pippuria

riisiä tai riisinuudelia
tuoretta basilikaa

Aloita siis kastikkeen valmistuksella. Puolita tomaatit ja paprika. Levitä ne uunipellille leivän ja manteleiden kera. Paahda 225 asteessa ohjeen mukaan 5 minuuttia ensin ja sitten vielä tomaatteja ja paprikaa kymmenisen minuuttia. Unohdin kaikki uuniin, ja olivat ehkä vartin… (okei, pari mantelia paahtui turhankin tummaksi, eli parempi ois ollu pitäytyä ohjeessa…). Anna jäähtyä hetki ja surauta sitten kaikki ainekset yhteen tehosekoittimessa. Anna maustua jääkaapissa hetki.

Kanakastikkeeseen: paista kanat ja mausta suolalla ja pippurilla. Lisää romesco-kastike ja anna kiehua. Tarkista maku, lisää lopuksi tuoretta basilikaa. Tarkoituksena oli keittää riisiä seuraksi, mutta koska kaapissa ei ollutkaan riisiä, keitin riisinuudelia, ja oikein hyvin toimi sekin!

DSCF1144

Kesäruokaa (maidoton, kananmunaton, gluteeniton)

Tuoreen basilikan tuoksu. Uudet perunat. Savukala.

Blogistelijat tapasivat Törmis-Borczuchin uudessa kortteerissa ja nauttivat kesäisistä mauista. Sen parempaa ja yksinkertaisempaa ei olekaan, kuin savupala ja uudet potut! Nyt kala oli lohta (ihan valmiiksi savustettuna) ja potut sai uutta tvistiä oliiviöljystä, omenaviinietikasta ja valkopippurista. Ei siis tarvi aina olla VOITA!

DSCF0959

Alkupalana/salaattina toimivat tomaatti-basilika-mozzarella (-tai vaihtoehtoisesti kikherne)-tikut dipattuna balsamicoon, ja hölskytyskurkut.

DSCF0955

DSCF0957

Jälkiruokana kaffen kera maidoton juustokakku vadelmakiilteellä ja vegaani-mangojätskiä. Omnom. Ei muuta.

DSCF0964

Juustokakku (maidoton, kananmunaton, gluteeniton)

Pohja:
200 g gluteenittomia, maidottomia keksejä (käytin Semperin Kola-keksejä + kaksi riisikakkua)
0,5 dl soijamaitoa/jogurttia
0,5 dl sulatettua maidotonta margariinia tai rypsiöljyä

Täyte:
1 prk Tofutti -soija”tuorejuustoa”
1,5 prk soijajogurttia (750 g)
1,5 dl tomusokeria
3 rkl perunajauhoja
1 sitruunan raastettu kuori
0,5 sitruunan mehu

Kiille:
200 g pakastevadelmia (+ pari rkl vettä)
0,5 dl sokeria
3 liivatelehteä

Murskaa keksit ja sekoita maidon ja rasvan kanssa. Levitä seos irtopohjavuoan pohjalle.
Pehmennä Tofutti ”tuorejuusto” kulhossa sekoittaen ja lisää sitten muut ainekset. Levitä täyte keksipohjan päälle, ja paista uunissa 175 asteessa 20 minuuttia. Laske sitten lämpöä 150 asteeseen ja paista vielä 20 minuuttia. Anna jäähtyä.
Valmista kiille, eli laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään n. 5 minuutiksi. Kiehauta  vadelmat ja vesi sokerin kanssa. Purista ylimääräiset vedet liivatelehdistä ja lisää sekoittaen kuumaan nesteeseen. Kaada kiille kakun päälle ja tasoita nopeasti. Anna jäähtyä pari tuntia jääkaapissa ennen tarjoamista.

DSCF0968

Kauppatorille ostoksille

Mikä on Turussa parasta? Ainakin selvään TOP 5:een kuuluu kauppatori. Sieltä saa ympäri vuoden edullisesti vihanneksia ja hedelmiä, ja toki muutakin. Näin kesän kynnyksellä myyjämäärät ja tarjonta senkun paranevat. Värikkäiden laarien edessä voisi helposti tehdä päätöksen ryhtyä kasvissyöjäksi. Euron pussit on ihan huippuja! Sieltä hamstraan mm. purjoja pakasteeseen ja värkkejä kasvissosekeittoihin ja hedelmäsalaatteihin.

DSCF0313

Minä oon nyt käyttäny onnellisena hyväksi Turun kaupungin tarjoamat ilmaiset bussimatkat, kun on vaunuilla liikenteessä. Ainakin kerran viikossa ollaan Liljan kans lenkkeilty torille lastaamaan Briot täyteen kurkkua, tomaattia, salaattia, omenoita, kesäkurpitsoita ja paikallista perunaa ja porkkanaa! Ja bussilla kotiin. Varsinki kirsikkatomaatit on ihan hitti meidän perheessä tällä hetkellä. Ja kyllä marketin hinnat voittaa, kun esim. alkuviikosta sai 2 litraa kirsikkatomaatteja kolmella eurolla, kaksi nippua retiisejä eurolla, 0,60 euron kilohinnalla banaaneja  ja paljon paljon muuta!

Kelpaa salaatteja tehtailla lounaaksi!

 

Afrikkalaisia makuja (gluteeniton, munaton, maidoton)

Veli tuli tyttökaverinsa kans kylään ja päätettiin yhteistuumin kokkailla vähän jotain uutta ja erilaista – tällä kertaa afrikkalaisia makuja. Inspiraatio siihen oikeastaan löytyi Me naiset -lehdestä ja liverpoolilaiskokemuksesta vuosien takaa ;). Omasta reseptikirjasta löytyi lisäksi palava chicken -ohje. Melkeen meni överiksi sorttimenttien kanssa, mutta aij että tuli hyvää! Värminkejä haettiin Turun kauppatorilta ja -hallista (ja ruokahalua ja nälkää Kuralan kylämäestä).

DSCF9450

DSCF9460

Keittiön valtasi mausteiden tuoksu ja youtubesta raikasi kenialaiset rytmit. Uusi ystäväni on nyt berbere-mauste ja riisin keittoonkin tuli aivan uusia ulottuvuuksia!

Menulla oli siis sansibarilainen pilau-riisi, ghanalainen palava chicken, itäafrikkalainen maapähkinäkastike, etiopialainen linssimuhennos, ja keittobanaanien puuttuessa ihan semmonen suomalainen ’paistetut banaanit’, sekä paahdetut bataatit. Tämä mättö huuhdeltiin alas piparminttuteellä ja vedellä. Kyllä oli makujen sekamelskaa ja riemua, missä aromit täydensivät toisiaan – banaaneja myöten!

Sansibarilainen pilau-riisi (4 annosta)

1/4 dl öljyä
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl kurkumaa
2 dl basmatiriisiä
1/2 l vettä
1 kasvisliemikuutio

Kuumenna öljy pannulla tai kattilassa ja lisää mausteet ja riisi. Kuullota sekoitellen viitisen minuuttia ja lisää sitten vesi ja liemikuutio. Anna kiehua kannen alla kunnes riisi on kypsää (lisää tarvittaessa vettä).

Itäafrikkalainen maapähkinäkastike (4 annosta)

1 pieni kesäkurpitsa
1 pieni munakoiso
2 tomaattia
(1 sipuli)
2 rkl öljyä
1 tl curryjauhetta
1,5 dl sokeritonta maapähkinävoita
1/2 l vettä
2 tl suolaa

Paloittele kesäkurpitsa ja munakoiso kiekoiksi ja edelleen neljään osaan. Itketä niitä  halutessasi hetki. Pilko tomaatti ja silppua sipuli. Kuumenna öljy pannulla tai kattilassa ja lisää curry sekä kesäkurpitsat, munakoisot ja sipulit. Paista kunnes ne saavat väriä. Lisää sitten tomaatti ja paistele vielä viitisen minuuttia. Lisää maapähkinövoi ja vesi, sekoita ja mausta suolalla. Anna kiehua kunnes kasvikset ovat kypsiä.

DSCF9481

Etiopialainen linssimuhennos (4 annosta)

1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 cm pala tuoretta inkivääriä
2 dl punaisia linssejä
3 rkl öljyä
2 tl berbere-maustetta
1 tl savupaprikaa
1 tl jauhettua korianteria
1/2 l vettä
3 rkl tomaattipyrettä

Kuori ja hienonna sipuli, valkosipuli ja inkivääri, ja huuhtele linssit. Kuumenna öljy pannulla tai kattilassa ja lisää sipulit, valkosipulit, inkivääri ja mausteet. Kuullota muutama minuutti ja lisää linssit. Pyörittele pannulla hetki ja lisää vesi ja tomaattipyre. Anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla n. 20 minuuttia, kunnes linssit ovat pehmenneet.

DSCF9444

Ghanalainen palava chicken (4 annosta)

700 g kanafileitä
2 valkosipulin kynttä murskattuna
3 rkl öljyä
1 sipuli pilkottuna
4 tomaattia pilkottuna
1,5 dl sokeritonta maapähkinävoita
4-5 dl kanalientä
1 tl timjamia
muutama kunnon kourallinen tuoretta pinaattia (tai 1 ps pakastettua)
1 chili tai maun mukaan chilijauhetta
suolaa ja pippuria

Leikkaa kana suikaleiksi ja sekoita kulhossa suolan, pippurin ja valkosipulin kanssa. Anna maustua hetki ja paista sitten kahdessa erässä pannulla, ja laita sivuun odottamaan. Kuumenna öljyä pannulla ja lisää tomaatit ja sipulit. Paista niitä noin 5 minuuttia. Alenna lämpöä ja lisää maapähkinävoi ja kanaliemi. Keitä viitisen minuuttia sekoitellen jolloin maapähkinävoi suurustaa kastiketta. Voit lisätä kanalientä, jos haluat enemmän nestettä. Lisää chili, pinaatti ja kanasuikaleet ja tarkista maku. Anna porista vielä miedolla lämmöllä 10-15  minuuttia.

DSCF9479

Paahdetut bataatit

1 iso bataatti
3 rkl öljyä
2 tl berbere-maustetta
suolaa

Kuutioi bataatit reilun peukolonpään kokoisiksi paloiksi ja sekoita yhdessä öljyn ja mausteiden kanssa. Levitä pellille ja paista 225 asteessa 20-30 minuuttia, kunnes ovat saaneet väriä ja tuntuvat kypsiltä.

DSCF9478

Paistetut banaanit

2 banaania (tai keittobanaania) kuorittuna
1 tl berbere-maustetta
öljyä paistamiseen (keittobanaaneihin reilummin)

Siivuta banaanit ja kuumenna öljy pannulla. Mausta banaanit ja paista kohtalaisen kovalla lämmöllä (keittobanaaneja kauemmin).

DSCF9485

Kinuskiset mokkapalat (gluteeniton)

Tämä ohje on uusimmasta Yhteishyvän ruokaliitteestä, ja löytyy myös netistä.
Miksiköhän olen käyttänyt mascarponea vain tiramisun valmistuksessa, siinähän on potentiaalia vaikka mihin. Juusto kun juusto, aina hyvää!

Se muuntui gluteenittomaksi korvaamalla vehnäjauhot Semperin Fin mixillä ja Myllärin kaurajauholla. Oikein hyvää kahvin kyytipoikaa tuli!

DSCF9374

DSCF9382

Ompeluillassa maisteltiin…

Kana-kookoscurry (gluteeniton, maidoton, kananmunaton)

Vuuuooosian sitten ostin kirjakaupan ale-laarista Etelä- ja Väli-Amerikan keittiö -reseptikirjan, joka on ollut pitkään tyystin unohduksissa. Nyt sen taas löysin ja selailin opuksen lukemattomia ohjeita. Kirjassa on yli 1000 reseptiä ja teos on alunperinkin suomenkielinen, eikä siis vain käännetty (englantilaisen Roderick Dixonin kirjoittama), joten ohjeet on laadittu niin, että ainekset tosiaan löytyvät meidän marketeista.

Tästä alunperin belizeläisestä ohjeesta riitti neljälle (okei, pikkusen taas tuunasin):

500 g kanan filepihvejä
suolaa ja pippuria
2 rkl etikkaa
öljyä paistamiseen
2 tl curryjauhetta
0,5 tl inkiväärijauhetta (tuore olisi varmaan parempaa)
1 punasipuli
3 valkosipulin kynttä
1 punainen paprika
1 prk kookosmaitoa
1 prk tomaattimurskaa (tai 4 tuoretta tomaattia kuutioina)
2 tl soijakastiketta
1/2 limen mehu

Suikaloi kana ja sekoita siihen suola, pippuri ja etikka. Anna maustua sillä aikaa kun suikaloit sipulin, murskaat valkosipulin  ja kuutioit paprikan. Kuumenna öljy pannulla ja paista sipulia, valkosipulia, inkivääriä ja currya muutama minuutti. Lisää sitten kana ja lopuksi paprikakuutiot ja paista käännellen. Kaada pannuun myös tomaattimurska, kookosmaito, soija ja lime. Anna kiehua hiljalleen kunnes paprikat ja kana ovat kypsyneet. Tarjoile riisin kanssa.

(Aika nestemäistä tuli. Kuvittelisin, että tuoreilla tomaateilla purkkimurskan sijaan tulisi parempi…vaikka maku oli kyllä hyvä ihan näinkin! Ja minä tietysti TAAS seuraavan päivän lämmitykseen lisäsin kik-herneitä…koskakohan kyllästyn?)

DSCF8757

DSCF8760