Ideoitiin saunailtaa ja yhteistä kokkausta, päädyttiin laajennettuun hampparibuffettiin
laatujauhelihan innoittamina! Ei menny kaikki ihan
Strömsön kaavan mukaan, mutta huippumaukasta ruokaa saatiin ja uusiakin kokeiluja, tietysti ruokavajakeille sopivia 🙂 Osa sapuskasta tehtiin jo tahoillamme ennakkoon, ja loput sitten yhdessä. Keittiössä oli monta kokkia ja muutama pikkuapulainenkin, eli tiivistä tunnelmaa, kurkistuskirjoja ja habanero-höyryjä!

Kasvispihvit (n.15 pientä) – gluteeniton, munaton, maidoton
2 dl kikherneitä keitettynä
1 dl kidney-papuja keitettynä
4 pientä perunaa
2 porkkanaa
1 pieni kesäkurpitsa
1 pieni sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 dl kaurajauhoja
0,5 dl Semperin fin mixiä
suolaa, pippuria, basilikaa, chilijauhetta, paprikajauhetta
Raasta kesäkurpitsa ja valuta ylimääräinen neste siivilässä. Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi. Raasta myös peruna ja porkkana hienoksi raasteeksi. Survo herneet ja pavut tehosekoittimessa (mulla jäi aika karkeaksi kun ei oikeen powerit riittäny laitteessa). Sekoita kaikki aineet yhteen ja lisää jauhoja oikeastaan sen mukaan mitä tarvii (että tulee kohtalaisen kiinteää lusikoitavaa taikinaa). Itse en valuttanu kasviksia tarpeeksi, eli nesteen imeyttämiseksi meni jauhoja varmaan tuo 1,5 dl. Paista pannulla oliivioljyssä kohtuukuumalla kauniin ruskeiksi. Pieni koko piti piffit koossa.
Jauhelihapihvit – gluteeniton, munaton, maidoton
500g jauhelihaa
2 dl soijamaitoa
1 dl gluteenitonta korppujauhoa (Risetti)
Suolaa, pippuria, yrttejä maun mukaan
Uuniranskikset (4:lle hengelle)
1 bataatti
6 keskikokoista perunaa kuorineen
suolaa
oliiviöljyä
Kuori ja suikaloi bataatti, pese perunat ja suikaloi myös. Levitä uunipelille ja sirottele päälle suolaa ja lorauttele oliiviöljyä. Paista 225 asteessa kunnes ovat kypsiä eli n. 20 minuuttia.
Pikkusen parempi coleslaw
300 g valkokaalta
1 iso porkkana
1 omena
pala purjoa
ripaus suolaa ( siis EI DESILITRAA)
Liemi:
2 dl vettä
1 dl sokeria
0,5 dl etikkaa
Normimajoneesi:
2,5 dl rypsiöljyä
1 muna
1 tl sinappia
1 rkl sokeria
1/2 sitruunan mehu
vähän suolaa
Munaton majoneesi:
0,5dl öljyä
2 dl soijajogurttia
sinappia
sitruunaa
suolaa ja pippuria
Suikaloi kaali juustohöylällä ohueksi, raasta porkkana ja omena karkeaksi ja silppua purjo. Kiehauta liemen aineet kattilassa ja kaada kasvisraasteen päälle. Anna maustua ainakin vartin verran välillä sekoitellen ja valuta sitten liemen neste pois. Tämä käsittely siis tekee salaatista mehukkaamman ja maukkaamman.
Normiajoneesiin: Laita kapeaan astiaan öljy, muna, sinappi ja sokeri ja ssurauta sekaisin sauvasekoittimella vetämällä hitaasti pohjasta pintaan. Lisää lopuksi sitruunamehu ja suola.
Maidottomaan majoneesiin: Lisää kaikki ainekset kapeaan astiaan ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi.
Kikherne-avokadosalaatti
3 avokadoa
1 prk säilöttyjä (tai n. 2 dl keitettyjä) kikherneitä
puolikkaan sitruunan (tai limen) mehu
suolaa, pippuria ja minttua (tuore aina parempi, mutta kuivattukin käy)
Pilko avokado ja sekoita muiden aineiden kanssa yhteen. Anna maustua jääkaapissa pari tuntia. Säilyy seuraavan päivään, muttei paljon sen pidempään.

Petterin kolmen chilin salsa
3 kpl mietoja chilejä (tuore, asteikolla 1)
3 kpl keskivahvoja chilejä (tuore, asteikolla 5-6)
1 kpl tulinen chili (tuore, asteikolla 9-10)
1 tuore tomaatti
4 valkosipulin kynttä
1 prk tomaattipyrettä
suolaa
sokeria
kardemummaa
mustapippuria
oliiviöljyä
Keitä tomaatista kuoret irti ja poista kuoret. Murskaa kuoreton tomaatti haarukalla. Pilko chilit pieniksi. Kannattaa käyttää kertakäyttöhanskoja ettei käsiin jää chilin jäämiä. Lisää chilit tomaatin joukkoon ja keitä muutama minuutti. Lisää valkosipulit murskattuna, tomaattipyre sekä mausteet ja anna kiehua hiljalleen muutama minuutti. Voit tarjota salsan kylmänä tai lämpimänä.

Marinoidut oliivit
Purkki vihreitä oliiveja
1-2 dl oliiviöljyä
puolikas sitruuna pilkottuna
1 valkosipulin kynsi
pikkusen suolaa, mustapippuria, ripaus chiliä, kuivattua minttua
Valuta oliivit ja sekoitapurkkiin marinadin ainekset. Anna maustua seuraavaan päivään, hölskyttele välillä.
Barbara-anopin säilötyt paprikat (iso satsi josta voi hyvin soveltaa pienemmäksi annokseksi)
2 kg paprikoita
500 g sipulia
3 rkl suolaa
Liemi:
3 lasia vettä
1 lasi etikkaa
300 g sokeria
1 rkl sinapinsiemeniä
5 maustepippuria
4 laakerinlehteä
1/2 tl jauhettua muskottipähkinää
Suikaloi paprikat, sekoita niiden sekaan suola ja anna mausta puolisen tuntia. Suikaloi sillä aikaa myös sipulit. Kiehauta liemen aineksia, kunnes sokeri on liuennut ja lisää sipulit. Anna kiehua niin kauan että sipuli pehmenee vähän, viitisen minuuuttia. Lisää sitten paprikat ja keitä kannen alla välillä sekoitelleen kunnes ne ovat pehmenneet (n. 15 minuuttia). Paprikoiden ei tarvi peittyä liemeen. Purkita liemineen puhtaisiin lasipurkkeihin heti kuumana (piripintaan) ja jäähdytä ylösalaisin. Jos saat säilöttyä niin, että purkin kansi imaisee kunnolla kiinni, eikä napsahtele keskeltä, pitäisi paprikoiden säilyä valolta suojattuna ns. ”talven yli”. Avattukin purkki säilyy todistetusti meidän jääkaapissa pari kuukautta, ellei syödä parempiin suihin!
Nopea kermaviilikastike
1 prk kermaviiliä (tai 2 dl soijajogurttia)
pari rkl Thai sweet chili-kastiketta
Näiden lisäksi pöydässä oli juustoa, ketsuppia ja ihan perusvihersalaattia (salaatti-tomaatti-kurkku-viinipypäle) sekä hunajamelonia. Hamppareihin paahdettiin kaikille Sunnuntain gluteenittomia kaura-porkkanasämpylöitä. Jälkkäriksi munatonta ”marenki-mantelimurua” ja soijakermaa mansikoiden kera. Ja tietysti kunnon kahvit!

