Tämäkin on joku vanhan reseptikirjan aarre vuosien takaa, jonka nyt omasta päästä muistelin kun en jaksanu kaivaa ohjetta esiin. Tämä ruoka tuntuu jotenkin astetta arkiruokaa paremmalta ja on tosi helppo tehdä! Maidottomankin version saa kun vain käyttää soija/kaurakermaa ja maidotonta pestoa.
4-5 hengelle tarvitaan vain:
n. 800 g lohifile ruodottomana
4 dl riisiä (käytin jasmiiniriisiä)
1 kalaliemikuutio
2 dl kermaa
6 dl vettä
pari rkl pestoa
suolaa ja pippuria
puolikkaan sitruunan mehu, jos sattuu olemaan (minä unohdin)
(Mmm…loraus valkoviiniä veisi tämän ehkä vielä arjen yläpuolelle…)
Ota esiin laakea, mutta reunallinen uunivuoka. Lataa pohjalle riisi, kerma, pesto ja kuumaan veteen sulatettu kalaliemikuutio ja sekoita. Kippaa päälle lohifile ja rouhi koko komeuden päälle suolaa ja pippuria. Anna paistua uunissa 200 asteessa kunnes neste on imeytynyt riisiin on kala on kypsää, eli noin 40 minuuttia. Itse lisäsin loppuvaiheessa vielä tilkan vettä, kun vaikutti vähän kuivalta ennen kuin riisi oli tarpeeksi pehmeää.
Uunissa maut sekoittuvat ja sulautuvat yhteen, ja ruoka valmistuu kuin itsestään. Tarjoa raikkaan vihreän salaatin kera!

