Kasvisruokaa ja kalaa helmikuussa

Ei tullu meillä lihatonta lokakuuta, mutta tuli melkeen lihaton HELMIKUU. Sovittiin siis, että syödään lihaa vain kerran viikossa. Tästä poikkeuksena Radekille leivän päälle laitettavat leikkeleet, matkasyömiset, ja lapset, jotka söivät toki perhepäivähoidossa ihan normaalisti. Mutta kotona en sitten oikeestaan kokannut lihaa koko kuussa kertaakaan (noh, kerran lämmitin pakastimesta muksuille jauheliha-makaroonia ja kerran Puolan mummin lihapierogeja). Loppukuusta oltiin viikko Keminmaan mummulassa talvilomalla, joten siellä tuli syötyä poro-perunalaatikkoa, ja pari lihapullaa, mutta muuten mentiin surutta sielläkin kala- ja kasvislinjalla.

Kalalla ja kasviksilla siis selvittiin aivan vallan mainiosti! Enemmän mielikuvitusta ja suunnitelmallisuutta vaatii, kun perhearjessa on vaan niin helppo mennä jauhelihalinjalle. Uusia reseptejä kokeiltiin ja kaiveltiin esiin vanhoja kauan unohduksissa olleita ohjeitakin kehiin 🙂
Eineshelpotuksina syötiin kalapuikkoja, ransiksia, pinaatti- ja porkkanalättyjä ja valmisfalafelejä.

Suurinpiirtein näin meillä syötiin:

To 1.2. Päivällä paistetut munat ja voileivät, illalla tofu-nuudeliwokki (lapsille eiliset kanapihvit+muusi)
Pe 2.2. Tofu-wokkia lämmitettynä, illalla riisipuuroa

La 3.2. Kasvissosekeitto, illalla soijarouhelasagne
Su 4.2. Lasagnea lämmitettynä, banaanipannaria
Ma 5.2. Lohikeitto
Ti 6.2. Lohikeittoa lämmitettynä, pakastepizzaa
Ke 7.2. Tonnikalasalaattia, VG wokkia eli take-awaytä
To 8.2. Kookoslinssipata
Pe 9.2. Kookolinssipataa lämmitettynä, pinaattilättyjä
La 10.2. Kookolinssipataa edelleen, lohimedaljongit ja uunijuurekset

Su 11.2. Bataattikeitto, illalla kalapuikkoja ja ranskiksia
Ma 12.2. Sienileivät ja salaatti, illalla bataattikeittoa ja lohen jämät leivän päällä

Ti 13.2. Soijasuikale-tofu-riisi-wok, illalla lättyjä
Ke 14.2. Eilistä wokkia, illalla tomaattikeittoa
To 15.2. Tomaattikeittoa, illalla lohilaatikkoa
Pe 16.2. Kahden päivän lämmityksiä, eli wokkia, keittoa ja lohilaatikkoa, sekä kipeinä olleille muksuille pinaattilättyjä
La 17.2. Sieni-pestolasagne

Su 18.2. Eilistä lasagnea, lapsille pierogit pakasteesta
Ma 19.2. Pizzaa (lapsille makaronia ja jauhelihaa)
Ti 20.2. Kalapuikkoja ja muusia, porkkanalättyjä
Ke 21.2. Savukalaa, ranskiksia ja salaattia
To 22.2. Reissussa. Muuramen Shellillä Minnalle hernekeittoa, lapsille nauravat nakit ja Radekille hamppari + jätskit. Autoeväinä päivän  mittaan PALJON porkkanatikkuja ja omenaa, suolapähinöitä ja sipsejä… vettä ja kokista. Okei, ei mikään kuukauden terveellisin päivä!
Pe 23.2. Mummun lihapullat, sienikastike ja muusi. Illalla tomaattikeittoa ja savukalaa.
La 24.2. Poro-perunalaatikkoa (lapsilla tuli nälkä aiemmin, joten heille lohikalapuikot ja eilinen muusi). Illalla tonnikala-sienipizzaa (gluteenittomat sähköuunissa ja tavikset leivinuunin arinalla).
Su 25.2. Uunikasviksia, riisiä ja halukkaille kanafileitä, sekä tzazikia. Lämmityksenä pizzaa ja keittoa illalla.
Ma 26.2. Rovaniemellä Ravintola Rokassa lapsille fish’n’chips, meille lohisänkkärit eli lämpimät leivät. Illalla kasvissosekeittoa.
Ti 27.2. Kasvis-tofu-nuudeli-wokki. Illalla falafelejä, riisiä ja tzazikia (ja savulohta, sekä Helmille makkaraa).
Ke 28.2. Matkan varrella lounaaksi ABC:n suoraan sanottuna kamala buffetlounas ja illalla Masan tekemiä Hasselbackan perunoita, paistettua lohta ja kaikenlaisia ihania kasvislisukkeita!

Sieni-pestolasagne (gluteeniton, kananmunaton)

Arkistojen kätköistä löytyi tämä aarre! Tosi mehevä ja maukas kasvislasagne!

Sienimuhennokseen:
2 sipulia
1 purjo
1 rasia (200-300 g) herkkusieniä
2 rkl öljyä
2 dl (ruoka)kermaa
(lisäsin itse 1 dl tummaa soijarouhetta ja reilun desin vettä)
mustapippuria, suolaa
1 dl pestokastiketta

Juustokastikkeeseen:
8 dl kevytmaitoa
1 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (Semperin FinMix)
2 dl juustoraastetta
0,5 tl suolaa
ripaus valkopippuria

Lisäksi:
n. 12 kpl gluteenittomia lasagnelevyjä
juustoraastetta
(pinjansiemeniä)

Valmista ensin sienimuhennos. Silppua sipulit ja purjo, paista niitä öljyssä miedohkolla lämmöllä kunnes pehmenevät, eli kymmenisen minuuttia. Pilko sillä välin herkkusienet ja lisää pannulle. Jatka paistamista kunnes nestettä alkaa vähän haihtua ja kaada joukkoon kerma (sekä soijarouhe ja vesi). Mausta suolalla, pippurilla ja pestolla ja anna hautua hiljalleen 5-10 minuuttia kannen alla.

Juustokastikkeeseen kaada paksupohjaiseen kattilaan maito ja vatkaa joukkoon jauhot. Kuumenna koko ajan sekoittaen kunnes seos sakenee, ja lisää sitten mausteet ja juusto. Nosta liedeltä ja anna juuston sulaa.

Kokoa lasagne isoon uuni vuokaan: Pohjalle juustokastiketta, sitten sienimuhennosta, sitten lasagnelevyjä. Tämä x 3 ja ihan päällimmäiseksi vielä vähän juustokastiketta. Raasta kaiken kukkuraksi ja kruunuksi juustoa, ja lisää pinjansiemeniä, jos sattuu löytymään. Paista 200 asteessa alatasolla n. 40 minuuttia ja anna hetki vetäytyä folion tai leivinpaperin alla ennen tarjoilua.

Bataattikeitto (gluteeniton, kananmunaton, mahd.maidoton)

1 iso bataatti
1 pieni purjo
2 valkosipulin kynttä
2 porkkanaa
1,5 dl punaisia tai vihreitä linssejä (tai kypsiä kikherneitä)
n. 1 l vettä
1 kasvisliemikuutio
juustokuminaa
suolaa, pippuria, yrttejä maun mukaan
(iso ruokalusikallinen sulatejuustoa, tai loraus ruokakermaa)

Kuori ja pilko bataatti, silppua purjo ja valkosipuli, raasta tai kuutioi porkkana. Kuullota kasviksia hetki öljyssä sekoitellen, lisää sitten juustokumina, vesi ja kasvisliemikuutio, sekä mausteet. Anna kiehahtaa hetki ja lisää sitten linssit (tai kikherneet). Keitä kunnes kasvikset ja linssit ovat kypsiä (15-20 minuuttia). Lisää halutessasi juusto tai kerma ja surauta sauvasekottimella keitto tasaiseksi. Tarkista maku, ja lisää mausteita jos siltä tuntuu!
Tarjoile leivän ja esim. paahdettujen siementen ja raejuuston kera.

Tofu-nuudeli-wokki (gluteeniton, maidoton, kananmunaton, kasvisruoka)

Me ollaan opittu tykkäämään tofusta, tästä oudon pehmeästä ja sinällään mauttomasta soijatuotteesta! (Noh, muksuja saa ehkä vielä vähän kouluttaa). Ostan usein maustamatonta, kun maustetut saattaa olla soijamarinoituja, enkä ole satavarma onko se gluteenitonta. Tofu ei kustanna parhaimmillaan kuin vajaa 2 euroa/pkt, eli edullinen ”lihankorvike” ja säilyykin aika kauan avaamattomana jääkaapissa.

Näillä määrillä tulee 4 annosta:

1 pkt maustamatonta tofua
3 rkl gluteenitonta soijakastiketta

ruokaöljyä
2 valkosipulinkynttä
pieni pala tuoretta inkivääriä

Kasviksia, esim:
2 isoa porkkanaa
1 pieni parsakaali
1 paprika
1 sipuli
4-5 herkkusieniä

n. 150 g riisinuudelia
suolaa, pippuria, Thai sweet chili (tm. vastaavaa)-kastiketta
suola- tai esim. paahdettuja cashew-pähkinöitä

Valuta tofu (puristele varovasti nestettä ulos),  kuutioi tai suikaloi se ja laita soijakastikkeen kanssa marinoitumaan noin tunniksi (tai jos ei ole aikaa, niin pyöräytä soijassa sen minkä kerkiät.
Pilko tai raasta pieneksi valkosipuli ja inkivääri ja suikaloi/paloittele muut kasvikset valmiiksi (mitä pienemmäksi, sen nopeammin paistuvat).
Paista öljyssä ensin tofut aika kuumalla pannulla joka puolelle käännellen, että saat pinnasta tumman ja pikkuisen rapean. Siirrä sitten hetkeksi sivuun odottamaan.

Kiehauta tässä välissä isossa kattilassa suolalla maustettua vettä riisinuudeleille (niiden keittoaika on 2-3 minuuttia, eikä kannata ylikypsentää, ettei tule nuudelipuuroa).
Paista sitten öljyssä wok-pannulla ensin hetki valkosipulia ja inkivääriä, ja lisää sitten muut kasvikset. Paistele kuumalla pannulla sekoitellen niin kauan kunnes kasvikset on mieleisesi kypsiä ja mausta. Lisää sitten joukkoon tofut ja valutetut nuudelit, ja pyöräytä kaikki sekaisin.

Meillä jokainen lisää itse thai sweet chilit sun muut lisukkeet vasta lautaselleen oman maun mukaan, mutta toki ne voi heivata pannuunkin.  Pähkinöistä saa kivaa purutuntumaa 🙂

Soijarouhelasagne (gluteeniton, kananmunaton, kasvisruoka)

Meni vuosikausia, etten tehny koskaan lasagnea, kun jostain syystä se tuntu niin hankalalta, monivaiheiselta, aikaavievältä ja paljontiskiseltä. Mutta eihän se oikeestaan ole (wuhuu, meillä on vihdoin astianpesukone!!!). Sitäpaitsi se on ruoka, jonka voi esivalmistella vaikka ihan siihen pisteeseen asti, että odottaa vain uunissa paistoa. Esim. tee aamulla valmiiksi jääkaappiin ja ohjeista kuka tahansa kotona ensin oleva laittamaan se uuniin, niin iltaruoka on valmis (valmistuu sitäpaitsi nopeemmin, kun neste on jo pehmentäny lasagnelevyjä).

Lasagnehan onnistuu myös ilman maitotuotteita, kuten Anna on aiemmin postannut, ja uskon, että tämä resepti taipuisi oikeen hyvin vegaaniksi, kun vain maidon korvaisi kaura- tai soijamaidolla ja juuston vegaanisella sellaisella!

Mitä soijarouheeseen tulee, niin en nyt sanoisi, että sillä jauhelihaa ihan yks-yhteen korvaa, siis maun ja koostumuksen puolesta, mutta hyvin sillä on tähänkin mennessä huijannut korvannut osan lihasta varsinkin jauhelihapihveissä, -pullissa ja -kastikkeessa. (Eikä kukaan perheestä ole huomannu mitään!)

Nyt sitten tein elämäni ensimmäisen soijarouhelasagnen ilman hitustakaan jauhelihaa. Ja yllättävän hyvää tuli: lapsetkin söi, ja Radek erehtyi ihan kysymään ”eikö tässä ole lihaa?” Eli aika hyvin, sanoisin.
Reseptin googletin maku.fi:stä ja pikkusen tuunasin taas…

Tomaattikastikkeeseen:
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 iso porkkana
ruokaöljyä paistamiseen
2 dl tummaa soijarouhetta
1 kasvisliemikuutio+4 dl vettä
iso ruokalusikallinen tomaattipyrettä
400 g tomaattimurskaa
mustapippuria, suolaa, pizzamaustetta ja lisänä vielä basilikaa

Juustokastikkeeseen:
8 dl kevytmaitoa
1 dl Semperin FinMix-jauhoa
ripaus valkopippuria ja suolaa
2 dl juustoraastetta

Lisäksi 12 gluteenitonta lasagnelevyä  -ja tietysti juustoraastetta päälle.

Tomaattikastikkeeseen: silppua sipuli ja valkosipuli ja raasta porkkana. Kuullottele ja paista niitä hetki öljyssä pannulla, ja lisää sitten soijarouhe, vesi, liemikuutio, tomaattipyre ja -murska, sekä mausteet ja keittele 10-15 minuuttia. (Itse tein tämän kastikkeen jo iltapäivällä ennen kauppareissua hautumaan ja juustokastikkeen reissun jälkeen, ennen lasten kans ulkoilua.)

Juustokasteikkeeseen: vatkaa paksupohjaisessa kattilassa kylmään maitoon jauhot ja kuumenna sekoitellen kiehuvaksi. Anna hetken poreilla, kunnes kastike sakenee ja lisää sitten juustoraaste ja mausteet, koko ajan sekoittaen. Tähän ei mene kauaa 🙂 Nosta liedeltä ja kasaa lasagne: pohjalle juustokastiketta, sitten tomaattikastiketta, sitten lasagnelevyjä, ja sama uudelleen niin kauan että matskut on vuoassa ja päällimmäisenä on pikkusen juustokastiketta (ettei ylimmät lasagnelevyt kuivahda). Raasta päälle vielä pikkusen juustoa ja laita uuniin 200 asteeseen noin 35 minuutiksi. Me lähdettiin muksujen kans ulos nauttimaan lumesta, joten laitoin uunin 175 asteeseen ja pidin varmaan melkeen tunnin. Olipa ihana tulla punaposkisena ja nälkäisenä sisälle SYÖMÄÄÄÄÄÄN!