Pähkinäinen nuudeliwok (gluteeniton, kananmunaton, maidoton)

Tähän ruokaan käy vaikka mitkä vihannekset, pähkinätkin voi muuttaa manteleiksi, jos on allergiaa ja kanan voi jättää pois jos haluaa vegaanin.

dscf6680

Noin 5 hengen annos:

öljyä paistamiseen
3 porkkanaa
1 iso sipuli
1 keltainen paprika
1 dl pakasteherneitä
1/4 kiinankaalta

Pähkinäseokseen:
1 dl suolapähkinöitä (tai manteleita)
1 chili
2-3 valkosipulin kynttä
1 rkl hunajaa tai ruokosokeria
3 rkl soijakastiketta
pippuria ja suolaa
(jotain maustetahnaa oman maun mukaan)

4 semmosta ”vyyhtiä” riisinuudelia
400-500 g kanaa suikaleina (soijaa, suolaa ja pippuria)

Itse laitoin paksuhkot kanasuikaleet jo aamulla soijakastikkeeseen (n. 3 rkl) marinoitumaan pariksi tunniksi. Otin huoneenlämpöön n. puoli tuntia ennen paistamista. Siinä ajassa sitten ehtiikin suikaloimaan kasvikset ja surauttamaan pähkinäseoksen ainekset mikserillä tahnaksi.
Kuumenna pannu (en omista oikeaa wok-pannua, eli kasari ajaa meidän keittiössä asiansa) ja paista öljyssä kanasuikaleet kypsäksi. Siirrä sivuun odottamaan ja paista nyt vihanneksia öljyssä kunnes pehmenevät, mutta eivät täysin muussaannu (omassa tapauksessa kiinankaali ja herneet vasta loppuvaiheessa).
Valmista nuudelit ohjeen mukaan.
Sekoita kanasuikaleet vihannesten joukkoon ja kaada päälle pähkinäseos. Jos vaikuttaa kovin kuivalta, voit lisätä tilkan vettä.
Kippaa settiin vielä nuudelit ja anna makujen sekoittua.
NAUTI.

 

Ihan parhaat tortillat (gluteeniton, kananmunaton)

Me alotettiin joulumässäys jo aatonaattona. Aatto meni perinteisemmillä sapuskoilla (riisipuuro, luumusoppa, kinkku, karjalanpaisti, laatikot, monenmoiset kalat ja poro – vain muutamia mainitakseni), mutta edeltävänä päivänä mussuteltiin texmex-henkeen!

dscf6031

Molemmista pikku- (huom. NUOREMMISTA, ei pienemmistä) -veljistäni on kehkeytynyt mainioita keittiöihmisiä, joten mitä muutakaan voi odottaa kun perhe kokoontuu joulun viettoon – napa rutisee ja uuni & hella hohkaa melkeen 12 h päivässä 😉

Tästä setistä söi 7 aikuista aika täsmälleen. Muruakaan ei siis jäänyt, ja olihan meillä aika nälkä…

dscf6029

Liha (ns. pulled beef):
reilu 2 kg naudan rintaa isona kokonaisena palana
1 ps Old El Paso Chili Spice Mixiä
1 tl cayannepippuria
1 tl kuivattua korianteria
2 tl savupaprikaa
2 rkl ruokosokeria
2 tl suolaa

Ota liha huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen uuniin laittamista. Sekoita mausteet keskenään ja hiero seos sitten lihan pintaan kauttaaltaan. Kääri liha ensin leivinpaperiin ja sitten folioon, ja nosta uunivuokaan. Paista 140-150 asteessa hiljalleen 4-5 tuntia. Ota uunista ja revi liha rouheasti tarjoiluastiaan ja lisää päälle paistoliemi.
Paistumisen aikana on hyvin aikaa tehdä salsa ja kastike:

dscf6022

Salsa:
1 pussi pakastemaissia
1 prk säilykemaissia
3-4 avokadoa
1 ruukku korianteria
1 ruukku persiljaa
2 limen mehu
2-3 tomaattia
1 chili
0,5-1 punasipulia
puolikas valkosipulin kynsi
suolaa ja pippuria

Sulata maissi, pilko avokadot, tomaatit ja sipulit, sekä silppua yrtit. Sekoita kaikki salsan ainekset keskenään ja anna maustua hetki jääkaapissa.

dscf6025

Kastike:
1 prk ranskankermaa
n. 1 dl turkkilaista jogurttia
1 ruukku persiljaa
1 ruukku korianteria
1 sitruunan mehu ja kuori
suolaa&pippuria
ripaus sokeria tai vähän hunajaa
1-2 valkosipulin kynttä
1-1,5 tl juustokuminaa

Surauta sauvasekoittimella tai mixerillä kaikki ainekset maitotuotteita lukuunottamatta ensin keskenään sileäksi ja lisää sitten ranskankerma ja jogurtti. Tarkista maku 😉

dscf6032

dscf6027

Näiden lisäksi ostettiin kaupasta vehnätortilloja taviksille ja tehtiin improvisoiden gluteenittomat pitaleivät vajakeille. No ei sitten nousseet pitaleivät taskuiksi, ei sitten lainkaan, eli kiroillen halkaistiin muutama ja loppuihin lapioitiin täytteet päälle. Maku sama, mutta syönti vähän sottaisampaa…

Kokonaisuutena tämä setti vei kielet mennessään. Hyvää joulua!

Peruna-pekonipiirakka (gluteeniton)

Jälleen suolaista piirakkaa! Uusia makuyhdistelmiä minulle piirakkaan laitettavaksi, mutta hyvin toimi ja mainiolta maistui. Ohje on Yhteishyvän ruokaliitteestä, ja tällä kertaa vain hyvin vähän varioituna (jätin taatelit pois).

dscf6327

Taikinaan:

3 dl jauhoja (1 dl kaurajauhoja, 2 dl Semperin Fin Mixiä)
100 g voita
1 kananmuna
(1 rkl vettä)

Täytteeseen:

3 isoa perunaa keitettynä
1 pkt pekonia (n. 150 g)
1 punasipuli
1 paprika
1 prk (200 g) ranskankermaa
2 kananmunaa
2 dl juustoraastetta
suolaa ja mustapippuria

Nypi jauhot ja voi keskenään ja lisää sitten muna, sekä vettä jos tuntuu oikeen kuivalta. Levitä taikina pyöreään leivinpaperilla päällystettyyn vuokaan (tai irtopohjavuokaan). Voit antaa jähmettyä jääkaapissa sillä aikaa kun valmistat täytteen, mutta minulla pohja ei kyllä ehtinyt sinne saakka…
Paloittele pekoni, sipuli, paprika ja perunat. Paahda pannulla ensin pekonia kunnes se saa väriä ja lisää sitten sipuli ja paprika. Paistele hetki ja lisää perunat, sekä suolaa ja pippuria maun mukaan.
Sekoita ranskankerma, munat, juustoraaste ja mausteet keskenään.
Levitä taikinan päälle vuokaan n. puolet munaseoksesta, sitten pekoni-kasvissetti, ja vielä päälle loput munaseoksesta. Paista 175 asteessa n. 45 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea.

dscf6333