3-4 annosta
Medaljonkeja tulee paistettua aika useinkin, ja yleensä teen jonku jogurtti-tilli-suolakurkku -kastikkeen, mutta nyt päätin kokeilla vähän jotain muuta ja kastike sai hyvän vastaanoton 🙂 Paitsi että Helmi ei kyllä syöny yhtään, mutta onkin ollu kipeenä…
Kalaan:
tilkka öljyä paistamiseen
750 g lohifile
sitruunapippuria, suolaa
1 sitruuna
50 g voita (tai maidotonta margariinia)
1 tl sokeria tai hunajaa
1 tl tilliä
Uunijuureksiin:
1 pieni bataatti
3 porkkanaa
4 perunaa
3 punajuurta
3 valkosipulin kynttä murskattuna
0,5 dl oliiviöljyä
reilu rkl hunajaa
suolaa ja pippuria
(1 rkl raastettua inkivääriä)
Valmista ensin juurekset pilkkomalla ne suurin piirtein yhtä isoiksi paloiksi (perunat kypsyy nopeammin, eli voi jättää isommiksi) ja levitä uuninpellille tai vuokaan. Sekoita mausteet, öljy, hunaja ja valkosipulisilppu ja sekoita juureksiin. Paista 200-225 asteessa puolisen tuntia, riippuen palojen koosta ja siitä onko ne pienemmässä uunivuoassa paksulti vai laajalla pellillä ohuena kerroksena. Voit sekoittaa ja käännellä välillä.
Leikkaa lohi medaljongeiksi ja mausta suolalla ja sitruunapippurilla. Paista öljyssä molemmin puolin ja nosta sitten jo valmiiksi lautasille. Lisää pannuun voi, sitruunamehu, sokeri/hunaja ja tilli ja halutessa suolaa ja lisää pippuria. Kiehauta nopeasti ja kaada lohipalojen päälle. Voit myös nostaa kalat vielä takaisin pannulle kastikkeeseen muhimaan, jos et ihan heti tarjoile.
Lisänä hamparibuffetistakin tuttu coleslaw.
