Mieheni pitää intialaisesta ruuasta, ja niin tietysti minäkin (noh, mistäpä ruuasta en pitäisi…), joten synttärin kunniaksi tikka masalat pöytään! Tein vielä kanaa syömättömälle ystävälle kasvisversion siihen sivuun.
Kanaresepti on pikkusen varioitu Reseptitaivaan ohjeesta.
Kun pienestä lähikaupasta ei häthätään löytynyt valmiita naan-leipiä, päätin vielä pyöräyttää meille kaikille gluteenittomat versiot. Ja oikeen hyvin kelpasi ”taviksillekin”!
Kanaan&marinadiin:
400-500 g kanan ohuita fileepihvejä
reilu puoli pussillista, eli n. 3 rkl Santa Marian Tikka Masala mausteseosta (tulisemman ystävälle koko pussi)
1 dl turkkilaista jogurttia
0,5 sitruunan mehu
Kastikkeeseen:
200 g paseerattua tomaattia tai 1 prk tomaattimurskaa
n. 1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
3-4 valkosipulin kynttä murskattuna
1 rkl hunajaa
suolaa ja pippuria
2 dl kuohukermaa
1 tl garam masalaa
Tarjoiluun:
keitettyä riisiä, lime-lohkoja ja turkkilaista jogurttia
Sekoita marinadin ainekset ja anna maustua yön yli, tai vähintään pari tuntia. Ota huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen kypsennystä. Paista uunissa 250-275 asteessa 10-15 minuuuttia, ja laita sillä aikaa kastikkeen ainekset kattilaan kiehumaan hiljalleen. Lisää sitten mahdollisesi jopa vähän hiiltyneet kananpalat marinadeineen kattilaan ja keittele vielä 20-30 minuuttia. Keitä sillä aikaa riisi kypsäksi. Tarjoile limen ja jogurtin kanssa höyryävän kuumana.
Kasvis tikka masala
(tästä tuli annos kahdelle hengelle)
3 rkl öljyä
1 tl garam masalaa ja 1 tl curryjauhetta
puoli pussillista valmista Tikka masala-mausteseosta
2 porkkanaa
1 sipuli
1 iso peruna
1 dl keitettyjä kik-herneitä
0,5 dl vettä
n. 3 dl kana-tikka masalaan valmistuvaa kastiketta (ks. yllä)
Pilko porkkanat ja perunat peukalonpään kokoisiksi paloiksi ja lohko sipuli. Kuumenna öljy pannulla tai kattilassa ja lisää mausteet. Pyörittele hetki, jotta saat kunnon tuoksut keittiöön. Lisää sitten sipuli, porkkanat ja perunat ja paista taas hetki. Itse lisäsin tähän nyt sen lopun Tikka masala -mausteseospussista ja hyvin olisi voinut lisätä myös esim. chilijauhetta. Lisää noin dl vettä ja pari desiä tomaattipohjaista kastiketta (ks. kanaresepti yllä), sekä kikherneet ja anna kiehua hiljalleen 20-30 minuuttia, kunnes kasvikset ovat sopivat kypsiä.
Naan-leivät (gluteeniton)
(8 kpl)
1 dl maitoa
1 dl turkkilaista jogurttia
1 tl psyllium-jauhetta
2 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 dl tattarijauhoja
3 dl gluteenitonta jauhoseosta (Semperin Fin mix)
25 g sulatettua voita
Päälle: 20 g sulatettua voita ja seesamin siemeniä
Lämmitä maito ja jogurtti reilusti kädenlämpöiseksi ja lisää suola ja psylliumjauhe turpoamaan 5-10 minuutiksi. Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja lisää taikinaan vatkaten yleiskoneella tai sähkövatkaimen koukuilla parisen minuuttia. Lisää voisula ja jatka vaivaamista saadaksesi pientä sitkoa aikaan. Anna kohota lämpimässä liinan alla kaksinkertaiseksi (joku 20 minuuttia). Leivo sitten kahdeksaksi soikeaksi leipäseksi ja paista 275 asteessa 5-8 minuuttia. Voitele kuumana voilla ja ripottele päälle seesamin siemeniä. Tarjoile heti kuumana/lämpimänä. NAM!
Jälkkäriksi/synttärikahvittelukakuksi Radek sai tutulla ohjeella tehtyä mutakakkua – nyt pakastemansikat ja suklaarouhe mausteena 🙂


